Vetoomus Suomen ja Israelin asekauppojen johdosta

Vetoomus Suomen ja Israelin asekauppojen johdosta

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Suomen puolustusvoimat on aikeissa hankkia lisää miehittämättömiä lentokoneita jo käytössä olevien sveitsiläisvalmisteisten Ranger-koneiden lisäksi. Mahdollisena uusien koneiden toimittajana on mainittu Israel. Jatka lukemista ”Vetoomus Suomen ja Israelin asekauppojen johdosta”

Facebooktwitterpinterestmail

Vetoomus suomalaisille ammattiliitoille

Vetoomus suomalaisille ammattiliitoille

Kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen periaatteisiin kuuluu rauhan, oikeudenmukaisuuden ja yleismaailmallisten ihmis- ja työntekijöiden oikeuksien edistäminen maailman kaikissa maissa. Useat suomalaiset ammattiliitot kantavat vastuutaan näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tekemällä kansainvälistä yhteistyötä ja harjoittamalla solidaarisuustoimintaa kehittyvän maailman piirissä. Vetoamme ammattiliittoihin, että ne kohdistaisivat huomionsa yhteen maailman pitkäaikaisimmista ja polttavimmista sodan, kansainvälisen oikeuden ja  ihmisoikeuksien vastaisten rikkomusten kriisipesäkkeistä ottamalla kansainvälisen toiminnan kohteekseen Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin ja sen saattamisen päätökseen. Jatka lukemista ”Vetoomus suomalaisille ammattiliitoille”

Facebooktwitterpinterestmail

Vetoomus Gazan avustussaattuseeseen tehdyn hyökkäyksen tuomitsemiseksi

Pääministeri Matti Vanhanen
Ulkoministeri Alexander Stubb

Vetoamme Suomen hallitukseen, että se tuomitsisi välittömästi Israelin brutaalin hyökkäyksen Gazaan avustustarvikkeita kuljettavan kansalaisaktivistien laivasaattueen kimppuun ja vaatisi saattueen päästämistä Gazaan. Jatka lukemista ”Vetoomus Gazan avustussaattuseeseen tehdyn hyökkäyksen tuomitsemiseksi”

Facebooktwitterpinterestmail

Vetoomus Länsirannalla asumista kriminalisoivan määräyksen peruuttamiseksi

Pääministeri Matti Vanhanen
Ulkoministeri Alexander Stubb

Israelin korkeimman sotilasjohdon lokakuussa 2009 antaman uuden määräyksen numero 1650 mukaan kaikki Länsirannalla asuvat palestiinalaiset, joilla ei ole ”voimassa olevaa lupaa”, luokitellaan maahantunkeutujiksi tai laittomiksi asukkaiksi. Määräys on tullut voimaan 13.4.2010, ja sen perusteella kaikki näin ”laittomasti” Länsirannalla oleskelevat voidaan tuomita rikoksesta ja karkottaa alueelta tai tuomita seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen.
Jatka lukemista ”Vetoomus Länsirannalla asumista kriminalisoivan määräyksen peruuttamiseksi”

Facebooktwitterpinterestmail

Vetoomus siirtokuntatuotteiden alkuperän merkitsemiseksi

Pääministeri Matti Vanhanen
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen
Kuluttajavirasto / ylijohtaja Marita Wilska

Yhdysvaltain uuden presidentin Barak Obaman uuden Lähi-idän-politiikan myötä uutta toivoa saaneen Israelin ja palestiinalaisten välisen rauhanprosessin on sittemmin todettu uhkaavasti hiipuneen.
Jatka lukemista ”Vetoomus siirtokuntatuotteiden alkuperän merkitsemiseksi”

Facebooktwitterpinterestmail

Vetoomus sitovien velvoitteiden sisällyttämiseksi EU:n ja Israelin assosiaatiosopimukseen

Arabiakansojen ystävyysseura on toimittanut joulukuussa 2008 alla olevan vetoomuksen pääministeri Matti Vanhaselle, ulkoministeri Alexander Stubbille ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyryselle sekä suomalaisille Euroopan parlamentin jäsenille. Jatka lukemista ”Vetoomus sitovien velvoitteiden sisällyttämiseksi EU:n ja Israelin assosiaatiosopimukseen”

Facebooktwitterpinterestmail

Vetoomus siirtokuntien laajentamisen estämiseksi Itä-Jerusalemissa ja Länsirannalla

Pääministeri Matti Vanhanen
Ulkoasianministeri Alexander Stubb
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Vetoamme Suomen hallitukseen, että se esittäisi vastalauseensa Israelille suunnitelmasta rakentaa yli tuhat uutta asuntoa miehitetylle Itä-Jerusalemin alueelle, ja kehottaisi Euroopan unionia toimimaan suunnitelman toteutumisen estämiseksi. Jatka lukemista ”Vetoomus siirtokuntien laajentamisen estämiseksi Itä-Jerusalemissa ja Länsirannalla”

Facebooktwitterpinterestmail