Suomen noudatettava miehitettyjen palestiinalaisalueiden erityisraportoijan suosituksia

Arabikansojen ystävyysseura on 3.4.2024 lähettänyt ulkoministeriöön seuraavan kirjeen Ulkoministeri Elina Valtonen Juuri tapahtunut seitsemän ulkomaalaisten avustustyöntekijän kuolema Gazassa on voimistanut vastalauseita Israelin sodankäyntitapaa vastaan, jossa ei vältetä siviilien surmaamista joukoittain.Yhtä voimakkaita vastalauseita ei tosin ole herättänyt se, että tähän mennessä Gazassa on saanut surmansa jo yli 200 avustustyöntekijää, suurin osa heistä UNRWA:n henkilökuntaa. Avustustyöntekijöiden kuolemat …

Kansanmurhan anatomia

Miehitettyjen palestiinalaisalueiden erityisraportoijan raportti Gazasta. ”Analysoimalla Israelin Gazan hyökkäyksessa harjoittamaa väkivaltaa ja linjauksia tämä raportti päätyy johtopäätökseen, jonka mukaan voidaan perustellusti uskoa, että kynnys Israelin suorittaman kansanmurhan todentamiseksi on ylittynyt. Yksi peruslöydöksistä on se, että Israelin hallitus, sotilasjohto ja sotilaat ovat tarkoituksellisesti vääristelleet sodan lakien periaatteita ja kumoamalla niiden suojelevat tarkoitukset pyrkineet laillistamaan kansanmurhaan pyrkivän …

Suomen tuettava EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen keskeyttämistä

Arabikansojen ystävyysseura on lähettänyt 18.3.2023 ulkoministeriöön kirjeen, jossa vaaditaan, että Suomi tukisi EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen keskeyttämistä. Ulkoministeri Elina Valtonen Espanja ja Irlanti ovat pyytäneet EU-komissiota selvittämään, onko Israel rikkonut EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen 2. pykälää, jossa sopimuksen ehdoksi asetetaan, että osapuolet kunnioittavat demokratian periaatteita ja ihmisoikeuksia. EU:n pysyvien edustajien komiteassa (Coreper) vuonna 2009 hyväksyttyjen …

Suomen palautettava UNRWA:n rahoitus

Arabikansojen ystävyysseura on lähettänyt 9.3.2023 ulkoministerille ja Valtioneuvostolle kirjeen, jossa vaaditaan Suomea palauttamaan YK:n avustusjärjestön UNRWA:n rahoitus Ulkoministeri Elina Valtonen, Valtioneuvosto YK:n avustusjärjestö UNRWA on keskeinen ja korvaamaton humanitaarisen avun toimittaja Gazaan ja muille palestiinalaisalueille. Järjestö on hiljattain ilmoittanut sen toimintakyvyn olevan “katkeamispisteessä” useiden maiden, mukaan lukien Suomi, keskeytettyä sen rahoittamisen. Keskeyttämispäätöksen jälkeen tilanne Gazassa …

UNRWA:n toiminnan jatkuvuus turvattava

Akys on lähettänyt 27.2.2024 Suomen ulkopoliittiselle johdolle vetoomuksen UNRWA:n toiminnan turvaamiseksi Ulkoministeri Elina Valtonen, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio Israelin hallituksen Gazan tulevaisuutta koskeviin suunnitelmiin kuuluu YK:n avustusjärjestön UNRWA:n lakkauttaminen.1) UNRWA ei toimi ainoastaan Gazassa, vaan kaikkiaan 58 pakolaisleirillä Israelin miehittämillä alueilla ja sen naapurimaissa. Asiantuntijoiden mukaan UNRWA:n työtä etenkään Gazassa ei ole mahdollista korvata …

Suomen jatkettava UNRWA:n rahoitusta

Arabikansojen ystävyysseura on lähettänyt 30.1.2023 kirjeen Valtioneuvostolle ja Ulkoministeriölle Valtioneuvosto, Ulkoministeriö YK:n avustusjärjestö UNRWA on sodan tuhojen keskellä olevien Gazan asukkaiden oljenkorsi. Sen rahoituksen keskeyttämisellä, mistä Suomikin on päättänyt, on katastrofaalisia seurauksia Gazan sodan uhreille. Muun muassa Norja on päättänyt jatkaa tukea. Norjan hallitus pyytää tiedonannossaan muita tukijoita ottamaan huomioon UNRWA:n rahoituksen leikkaamisen laajemmat seuraukset …

AKYSin puheenvuoro mielenosoituksessa 27.1.2024

Tiesittekö, että kaikista niistä maailman ihmisista, joita uhkaa nälänhätä tai katastrofaalinen nälkiintyminen, 80 prosenttia on Gazassa? Näin sanotaan YK:n pääsihteerin ihmisoikeustoimiston raportissa. Tämä ei ole seurausta mistään luonnonkatastrofista, vaan tietoisesta suunnitelmallisesta kollektiivisesta rangaistuksesta, kun Israel on ottanut ruoan, veden ja lääkkeet aseekseen. Tiedotusvälineet kirjoittavat, että Kansainvälinen oikeusistuin ei eilisessä välipäätöksessään määrännyt Israelia lopettamaan hyökkäystään. Päätöksessä …

Suomen tuettava Etelä-Afrikan oikeusjuttua Israelia vastaan kansanmurhasta Gazassa

Arabikansojen ystävyyseura on lähettänyt 5.1.2024 vetoomuksen Suomen YK-edustustolle ja ulkoministerille Suurlähettiläs Elina Kalkku Pyydämme teitä välittömästi vetoamaan maamme puolesta YK:n kansanmurhasopimukseen Kansainvälisessä tuomioistuimessa (ICJ) Israelin joukkotuhonnan ja kansanmurhan pysäyttämiseksi Gazassa. Etelä-Afrikka käynnisti jo 29. joulukuuta oikeustapauksen, mikä antaa maallemme mahdollisuuden seurata sen esimerkkiä. Yli 22 000 kuollutta, 51 000 haavoittunutta, 1,9 miljoonaa paennut kotiseudultaan. Kansanmurhasopimuksen …

Suomen äänestettävä Gazan tulitauon puolesta YK:n hätäistunnossa

AKYSin kirje 11.12.2023 Arvoisa ulkoministeri Elina Valtonen YK:n turvallisuusneuvosto ei Yhdysvaltain veton vuoksi kyennyt saamaan aikaan sitovaa päätöstä, joka vaatisi välitöntä ja kestävää tulitaukoa Gazaan. Tämä tapahtui pääsihteeri Antonio Guterresin ponnisteluista huolimatta. Hän vaati päätöslauselmaan 99 perustuvaa erityismenettelyä Gazan tilanteen vakavuuden vuoksi. Viimeisin OCHA:n -raportti Gazasta on liitteenä. Tämän vuoksi Egypti ja Mauritania ovat pyytäneet …

Kirje ulkoministerille Israelin/Palestiinan hätätilanteen johdosta

AKYS on allekirjoittanut kolmen järjestön kirjeen ulkoministeri Elina Valtoselle. Kirjeessä vaaditaan Suomea vaikuttamaan Israelin hyökkäyksen lopettamiseksi, välittömän tulitauon saamiseksi, palestiinalaisten siviilien suojelemiseksi ja humanitaarisen avun toimittamiseksi, https://akys.kapsi.fi/wordpress/wp-content/uploads/2023/10/Gaza.pdf