Arabikansojen ystävyysseura suree Palestinian Medical Relief Society (PMRS) –järjestön 21-vuotiaan Razan An Najjarin kuolemaa. Israelin armeija ampui 1.6.2018 Razanin, joka oli PMRS:n ensiaputehtävissä ja selvästi tehtävän mukaisessa asussa Gazan aita-alueella. YK-järjestöt tuomitsevat teon jyrkästi (https://www.ochaopt.org/content/un-agencies-deeply-concerned-over-killing-health-volunteer-gaza).
AKYS kerää avustusta Palestinian Medical Relief Societyn ensiaputyöhön. Razanin muistonkin velvoittamana PMRS jatkaa mielenosoituksissa haavoittuneiden ensiaputyötä. Artikkelikuvassa näkyy AKYSin logolla varustettu ensiapulaukku.
Kiitos tähänastisista lahjoituksista (avustustilille 1715 €, Maailma kylässä –festivaalilla 67 €).
Hangon kirjastossa on toukokuun 2018 ajan Hangon taiteilijaseuran puheenjohtaja Kaija Heikkisen kuvakertomus Puuta mökillä
Näyttelyn ensimmäinen teos on nimeltään Katson ikkunasta I. Kesämökin ikkunasta näkyy puita, vettä, peltoja. Niitä on rauhoittavaa katsella. Sitten näyttely kuljettaa katsomaan puuta eri ympäristöissä ja eri vuodenaikoina.
Näkymiä kesämökin ikkunasta Kuva: Kirsti Palonen
Näyttelyn lopulla teos Katson ikkunasta II kiinnittää huomion toisenlaisiin näkymiin. Siinä tekijöinä ovat Kaija Heikkisen lisäksi Shatilan pakolaisleirin lastentarhalapset. Kaija Heikkinen kertoo palestiinalaislasten asian olleen mielessään pitkään. Puu-näyttelyynsä hän pyysi Shatilan lapsilta kuvia lempimetsästään. Hän saikin hedelmätarhan.
Appelsiini, viikuna, banaani ja oliivi ovat lasten toiveympäristöä. Vastakohtana Beit Atfal Assumoud -järjestön kuva-arkistosta Ein el-Helweh -pakolaisleirin vuoden 2017 taisteluissa tuhottua ympäristöä. Kuva maalauksesta: Kirsti Palonen
“Me katsomme pakolaislasten tilannetta kauempaa. Voimme nähdä vaikeuksissa eläviä lapsia ja heidän tuhottuja ympäristöjään”, kertoo Kaija Heikkinen mietteistään. Yksityiskohta Shatilan lasten hedelmätarha-työstä. Kuva maalauksesta: Kirsi Palonen
Arabikansojen ystävyysseuran pitkäaikaisen yhteistyöjärjestö Beit Atfal Assumoudin lastentarhassa Shatilassa on 86 lasta. Heistä Libanonissa asuvien palestiinalaisperheiden lapsia on 54, Syyriasta paenneita palestiinalaisia 7, syyrialaisia 21 ja libanonilaisia. Tyttöjä on 45 ja poikia 41.
Päiväkotikummitili: Arabikansojen ystävyysseura, Danske Bank FI56 8000 1700 4747 46, viite 2008. Keräyslupa POL-2015-8218
Tähän saakkaa kansainvälinen yhteisö on kiinnittänyt huomiota ensisijaisesti miehityksen aikana tehtyihin karkeisiin kansainvälisen lain loukkauksiin, jollaisia ovat olleet siirtokuntien rakentaminen, muurin rakentaminen, Itä-Jerusalemin liittäminen Israeliin ja palestiinalaisten ihmisoikeuksien järjestelmällinen rikkominen. Raportin mukaan rajoittuminen näihin on täysin riittämätöntä miehityksen luonnehtimiseksi ja sen lopettamisen katalysaattoriksi. Raportti analysoi miehitystä kansaivälisen lain kriteerien, kansainvälisen oikeusistuimen ratkaisujen ja kansainvälisen lain asiantuntijoiden lausuntojen pohjalta, ja sen mukaan pitkittynyt miehitys itse on saavuttanut laittomuuden asteen kansainvälisen lain mittapuilla. Raportin mukaan Israelin miehitys rikkoo kaikkia seuraavia ehtoja:
Sotaakäyvä miehittäjä ei voi liittää itseensä mitään osaa miehitetystä alueesta.
Sodan seurauksena syntyneen miehityksen tulee olla väliaikainen eikä voi olla pysyvä tai määrämättömöksi ajaksi.
Miehityksen aikana miehittäjän tulee toimia miehitetyn väestön parhaaksi eduksi.
Sotaakäyvän miehittäjän tulee hallita miehitysaluetta hyvässä tarkoituksessa ottaen huomioon kansainvälisen lain ja YK-jäsenyyden asettamat velvoitteensa.
Raportti kehottaa YK:n jäsenvaltioita estämään kaikkien organisaatioidensa ja yritystensä miehitystä tukevat toiminnat ja tarkistamaan yhteistyötään miehittäjän kanssa niin kauan kuin se pitää yllä laitonta miehitystä.
Palestiinalaiset Gazassa vaativat mielenosoituksissa paluuta kotipaikoilleen Right to Return
Israel on surmannut palestiinalaisten mielenosoitusten aikana Gazan rajalla yli sata aseetonta mielenosoittajaa ja haavoittanut tuhansia ja syyllutybyt sotarkoksiin. Israel vastaa ruohonjuuritason kansalaisyhteiskunnan mobilisoimiin mielenosoituksiin suunnitellulla ampumisella. Lääkäreiden mukaan haavoittuneiden ampumahaavat ovat ennen näkemättömän pahoja. Gazassa on suuri puute lääkintävälineistä. EU:ta vaaditaan asettamaan Israel asevientikiletoon.
Arabikansojen ystävyysseura avustaa palestiinalaista terveydenhuoltojärjestö Palestinian Medical Relief Societyä (PMRS). AKYSin vuoden 2017 avustusta on käytetty Gazassa Israelin rajavyöhykkeellä asuvien perheiden ensiaputarvikkeiden hankintaan. AKYSillä on suora yhteys PMRS:n Gazan toimipisteeseen.
Lue PMRS:n kuvaus Gazan tilanteesta ja PMRS:n toiminnasta Gazassa. Kansainvälisessä lääketieteellisessä aikakauslehdessä BMJ:ssa julkaistussa artikkelissalääketieteen asiantuntijat nostavat hätähuudon Gazan puolesta ja syyttävät Israelia laskelmoidusta vammauttamisesta ja Gazan terveydenhuollon heikentämisstrategiasta.
Kiif ilHaal? Mitä kuuluu palestiinalaislapsille Libanonin pakolaisleireissä?
Tervetuloa hankematkan selostustilaisuuteen
Torstai 1.3.2018 klo 17-19
Kirjasto 10, Postitalo, Elielinauko 2 G Helsinki
Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry (PSV) & Arabikansojen ystävyysseura ry (AKYS)
PSV & AKYS avustavat palestiinalaista Beit Atfal Assumoudia mielenterveyspalveluiden järjestämisessä köyhille lapsiperheille, joilla on huolta lastensa hyvinvoinnista. Järjestöillä on kummeja lapsille ja vanhuksille Libanonin pakolaisleireissä. Sirkku Kivistö on palannut helmikuun hankematkalta (13.2.-24.2.2018) ja kertoo tuoreet kuulumiset.
AKYSin joulukuussa 2017 liikkeelle pantu kansalaisadressi on toimitettu 31.1.2018 hallitukselle, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle, presidentille ja ulkoministeriöön:
Valtioneuvostolle ja eduskunnalle
Yksipuolisella julistuksellaan Jerusalemin asemasta, josta muun kansainvälisen yhteisön kannan mukaan pitäisi päättää vasta osana Israelin ja Palestiinan rauhanratkaisua, Yhdysvaltain presidentti Trump antoi tukensa toiminnalle, joka kansainvälisen yhteisön mukaan on lainvastaista. Se rohkaisee Israelia jatkamaan ”rauhanprosessin” kulissien takana entistä päättävämmin miehitettyjen alueiden anastamisen ja etnisen puhdistuksen politiikkaansa, jonka tavoitteena on palestiinalaisia syrjimällä ja heidän elinmahdollisuuksiaan tukahduttamalla saada Israelin haltuun mahdollisimman suuri osa miehitetyistä alueista mahdollisimman pienellä määrällä alkuperäisiä asukkaita.
Trumpin ratkaisu, paitsi että se työntää Palestiinan kansan itsemääräämisoikeuden toteutumisen entistä kauemmaksi, myös tuhoaa tehokkaasti mahdollisuuksia saada Lähi-idän pakolaiskriisit hallintaan vaikuttamalla väkivallan alkusyihin pakolaisten kotimaissa.
Tämän vuoksi vastuullisten maiden on tehtävä kaikkensa tilanteen tasapainottamiseksi ja rauhalle aiheutuneiden vahinkojen korjaamiseksi. Euroopalla on erityinen vastuu ja merkitys vaadittaessa, että Israelin ja Palestiinan suhteita koskevien ratkaisujen on perustuttava kansainväliseen oikeuteen ja YK:n päätöslauselmiin.
Mielestämme Suomenkin on jo aika seurata Ruotsin ja 136 muun valtion esimerkkiä Palestiinan tunnustamisessa. Asetelmassa, jossa Israelilla on kaikki valtit käsissään, tunnustamisen jättäminen osapuolten neuvottelutuloksen varaan on tekopyhää käsienpesua. Me allekirjoittaneet vaadimme, että Suomi tunnustaa Palestiinan valtion Itä-Jerusalem sen pääkaupunkina.
Viime vuosina Suomen asevienti Lähi-itään on lisääntynyt voimakkaasti ennätyslukemiin. Uutisten mukaan tämä on pitkäaikaisten vientiponnistelujen tulosta. Aseiden kysyntää lisää nykyinen Lähi-idän maiden välisen ja niiden sisäisen väkivallan kierre, mutta aseiden tulva myös ruokkii sitä. Suomen viennin arvosta suurin osa on kertynyt panssariajoneuvojen viennistä Arabiemiraatteihin, joka on osallisena Jemenin sodassa ja joka on tuoreimpien tietojen mukaan myös käyttänyt niitä siinä.
YK:n ja avustusjärjestöjen mukaan Jemenissä on menossa maailman suurin humanitaarinen katastrofi. Yli 20 miljoonaa ihmistä on välittömän avun tarpeessa, seitsemän miljoonaa kärsii nälänhädästä. Aseet ovat surmanneet yli kymmenen tuhatta henkeä. Avustusjärjestöillä ei ole riittävästi resursseja eikä toimintamahdollisuuksia alueella eikä tilannetta voida niiden mukaan parantaa, ennen kuin sota loppuu.
Uutisten mukaan Suomi ei kuitenkaan ole asettamassa aseidenvientikieltoa Arabiemiraatteihin, vaan jopa pyrkii lisäämään asevientiä Lähi-itään. Ulkoministeriön sanoin ”Jemenin tilanne otetaan huomioon ja aseidenvientiä alueelle katsotaan entistä tarkemmin”. Kysymme, kuinka kauan tilannetta vielä katsotaan. Kuinka paljon jemeniläisia lapsia pitää vielä kuolla pommituksiin, nälkään ja sairauksiin, ennen kuin tilanne on niin paha, että Suomi lakkaa ruokkimasta alueen väkivaltaa viemällä sinne aseita? Näinkö Lähi-idän pakolaiskriisejä hillitään?
Ei mikään taloudellinen tai poliittinen etu voi olla tärkeämpi ihmishenkiä ja viattomien kärsimystä. Suomen on lopetettava aseiden vienti Jemenissä sotaa käyville maille.
Vierailin helmikuussa Shatilan pakolaisleirissä, joka sijaitsee Libanonin pääkaupungissa, Beirutissa. Shatilassa toimii palestiinalaisjärjestö Beit Atfal Assumoud, jonka tiloissa tapasin 9-vuotiaan Nour AbdelHadin. Tyttö oli hakemassa ruokaöljyä viemisiksi äidilleen.
Järjestön sosiaalityöntekijä Jamile Shehade kertoi Nourin käyvän päivittäin. Hän jatkoi, että myös tytön koulunkäynnistä oli tullut säännöllistä: Nour herää aamulla isänsä kanssa, syö aamupalan, hakee Shehadelta pienen taskurahan – ja suuntaa kouluun. Ennen tyttö vain kuljeskeli kaduilla vailla huolenpitoa.
Koska olin utelias kulkemaan Nourin koulumatkan, pyysin tyttöä oppaakseni. Hän käveli tottuneesti pakolaisleirin katuja, tällä kertaa isänsä Fadi AbdelHadin ja Shehaden kanssa…
Seurasin kolmikkoa kapeilla kujilla kameran kanssa. Nourin koulumatka on pituudeltaan vajaan kilometrin mittainen, muttei aina turvallinen kulkea.
Beetlemistä AKYS on saanut kuusi kappaletta ristipistokoristeltuja laukkuja ja ne pannaan myyntiin joulumyyntipöytään Rauhanasemalla 10.12.2017 klo 11-17. Laukuissa on olkahihnat ja ne ovat kooltaan 30 cm x 40 cm.
Beetlehemissä on pieni ”Embroidery” -ryhmä naisia, joiden yhteyshenkilö on Khaled Elias. Khaled toimi aikanaan Diabetic Friends Societyssä (DFS). DFS:n toiminta on hiipunut ja sisäministeriö on ottanut järjestön lupalisenssin pois. Taoaamisessa 12.11.2017 Khaled Elias ja tohtori Amal Hadweh pohtivat, olisiko heillä voimia elvyttää DFS:n toiminta uudestaan. Mikään järjestö ei tee diabeteskeskeistä työtä tällä hetkellä, vaikka lapsidiabeetikkojakin on paljon ja valistusta tarvittaisiin. Kuitenkin ”Embroidery” -hanke on järjestänyt käsityöharrastuksen myötä tulonhankkimismahdollisuuden naisille, joiden lapsilla on diabetes tai joku vamma. Rouva Saná Al-Khatib viimeistelee laukut ja muut käsityöt myyntiin. Khaled Elias miettiikin, miten käsitöitä saisi markkinoiduksi tehokkaammin.
Sirkku Kivistö tapasi Khaled Eliasin Beetlehemissä 12.11.2017.