AKYS on toimittanut maaliskuussa 2012 seuraavan kannanoton Suomen Lähi-idän politiikan johdonmukaisuuden ja tasapuolisuuden puolesta
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Pääministeri Jyrki Katainen
Ulkoministeri Erkki Tuomioja
Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta
Euroopan unioni ja Suomi ovat reagoineet nopeasti muun kansainvälisen yhteisön kanssa väkivaltaan, jota arabimaiden diktatuurihallitukset ovat käyttäneet omia kansalais- ja ihmisoikeuksien puolesta kapinoivia kansalaisiaan vastaan. Libyassa ryhdyttiin sotilaallisiin toimiin kapinallisten suojelemiseksi ja hallinnon kukistamiseksi, ja Syyrian hallintoa vastaan on esitetty sen tuomitsevia päätöslauselmia YK:n turvallisuusneuvostossa, vaadittu maahan kansainvälisiä rauhanturvajoukkoja ja aseidenvientikieltoa sekä rakennettu pakotteita.
Tätä vasten EU:n ja Suomenkin toimettomuus Israelin ja palestiinalaisten vuosikymmeniä jatkuneessa konfliktissä muodostaa huomiota herättävän ristiriidan. Palestiinalaiset ovat käyneet eri muodoissa jo vuosikymmeniä kamppailua alistavaa ja ihmisoikeuksia polkevaa hallintoa vastaan. Israel on luonut separatistisen ja diskriminoivan järjestelmän, jossa ihmisoikeudet riippuvat kansallisuudesta. Kansainvälisen lain vastaisissa siirtokunnissa asuvat israelilaiset nauttivat demokraattisen yhteiskunnan jäsenten eduista ja saavat leijonanosan alueen luonnonvaroista käyttöönsä. Israelin miehittämillä alueilla palestiinalaiset asuvat sotilaslain alaisina, joka kieltää heiltä systemaattisesti normaalit kansalaisoikeudet ja mahdollisuuden vaikuttaa heidän asumaansa aluetta, elinmahdollisuuksiaan ja oikeuksiaan koskevaan politiikkaan. Palestiinalaisten aseman tekee vaikeammaksi vielä se, että miehitysvalta on systemaattisesti supistanut ja pilkkonut heidän käytettävissään olevaa maa-alaa, tuhonnot viljelyksiä ja rakennuksia ja rajoittanut heidän liikkumistaan ja mahdollisuuksiaan normaaliin elinkeinotoimintaan ja kaupankäyntiin ulkomaailman kanssa. He joutuvat päivittäin vastatusten miehitysjoukkojen ja siirtokuntalaisten ahdistelun ja väkivallan kanssa ja tulevat usein pidätetyiksi määräämättömäksi ajaksi.
Israel myös hyötyy miehityksestä taloudellisesti palestiinalaisten kustannuksella pakottamalla palestiinalaiset ostamaan vain israelilaisia tuotteita, pitämällä miehitettyjä alueita halvan työvoiman reservinä ja käyttämällä vastikkeettomasti luonnonvaroja, jotka kuuluisivat palestiilanaisille.
Vastarinnastaan palestiinalaiset ovat maksaneet korkean hinnan. Israel on vastannut siihen iskuilla, joissa on todettu käytetyn suhteetonta voimaa ja joiden on joissakin tapauksissa todettu täyttävän sotarikoksen tunnusmerkit. Miehitetyillä alueilla Israelin armeijan tai siirtokuntalaisten toimesta surmansa saaneiden määristä on alettu pitää kirjaa vuoden 1987 lopusta lähtien (israelilainen ihmisoikeusjärjestö B’Tselem). Tähän mennessä on raportoitu yli 8000 kuolemaa. Näihin lukuihin on lisättävä vielä Israelin Palestiinan alueen ulkopuolelle, kuten Libanoniin suorittamien sotatoimien uhreiksi joutuneet tuhannet palestiinalaispakolaiset. Myös israelilaiset ovat kärsineet miehityksen seurauksista menettämällä 650 siviilin tai turvallisuusjoukkojen jäsenet hengen. Vaikka tilanne miehitetyillä alueilla näyttää ulkopuolelle rauhalliselta, tappaminen jatkuu edelleen. Vuoden 2009 Gazan tuhoamisoperaation jälkeen yli 250 palestiinalaista on surmattu Länsirannalla ja Gazassa.
Sorron vastustaminen ja ihmisoikeuksien puolustaminen ei voi olla uskottavaa, jos se on valikoivaa ja epäjohdonmukaista. Palestiinalaisilla on samanlainen oikeus vapauteen ja ihmisarvoiseen elämään kuin muillakin kansoilla, eikä Israelilla saa olla erivapautta jatkaa toisen kansan alistamista. Selvää on, että Israelin ehdoilla ei saada rauhaa. Vetoamme Suomen ulkopoliittiseen johtoon, että se vaikuttaisi Euroopan unionissa ja kansainvälisessä yhteisössä tehokkaampien vaikutuskeinojen käyttöön ottamiseksi Israelin miehityksen lopettamiseksi. Suomen tulisi myös tuomita voimakkaasti Israelin korkeimman oikeuden hiljattainen kansainvälistä lakia räikeästi rikkova päätös israelilaisten kaivannaisyritysten oikeudesta käyttää Länsirannan luonnonvaroja
