Arabikansojen ystävyysseura on lähettänyt 11.6.2026 alla olevan kirjeen pääministerille ja ulkoministerille.
Pääministeri Petteri Orpo
Ulkoministeri Elina Valtonen
Viime vuosina Israelin otteet lähialueillaan ovat koventuneet. Gazassa tulitauon julistamisen 10.10.2025 jälkeen Israel on rikkonut sitä yli kolmetuhatta kertaa ja surmannut satoja gazalaisia. Humanitaarisen avun pääsyä estetään edelleen, ja humanitaarinen tilanne jatkuu katastrofaalisena. Jo ennestään äärimmäisen ahtaissa ja epäinhimillisissä oloissa asuvia gazalaisia ollaan ahtamassa kolmasosaan heidän aikaisemmasta asuintilastaan. Länsirannalla palestiinalaisiin ja heidän yhteisöihinsä kohdistuva valtion tukema terrori ja eksistentiaalinen uhka ovat kiihtyneet. Israel on säätänyt lain vain palestiinalaisiin kohdistuvasta kuolemanrangaistuksesta.
Ympärilleen kehittyneen rankaisemattomuuden turvissa Israel näkee voivansa jatkaa häikäilemätöntä valloituspolitiikkaa, väkivaltaa ja ihmisoikeusloukkauksia mielensä mukaan. Mukaan houkutellun Yhdysvaltain kanssa aloitetun kansainvälisen oikeuden vastaisen hyökkäyksen Iraniin seuraukset aiheuttavat alueellisen tuhon lisäksi vakavaa humanitaarista ja taloudellista vahinkoa koko maailmalle. Politiikka, joka maanvaltaamisen sijasta kunnioittaisi naapurien oikeuksia, olisi eduksi myös itse Israelille, joka on vajonnut maailman vähiten pidetyksi maaksi, ja sen turvallisuudelle, kun sitä vastaan hyökkäilevien ryhmien poliittis-ideologinen perusta murenisi.
EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen 2 artiklassa määritellään ihmisoikeuksien ja demokratian periaatteiden kunnioittaminen sopimuksen oleelliseksi perustaksi. Toukokuussa 2025 EU-komissio ilmoitti 2 artiklan ehtojen tarkastelun aloittamisesta. EU:n diplomaattipalvelun laatiman raportin mukaan on osoituksia Israelin syyllistymisestä kansainvälisten ihmisoikeuksien ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakaviin loukkauksiin. Syyskuussa komission puheenjohtaja ehdotti sopimuksen osittaista jäädyttämistä kauppaa koskevalta osalta sekä (Hamasin ohella) ekstremististen ministerien ja siirtokuntalaisten sanktioimista. Syyskuun 11. päivän äänestyksessä EU-parlamentti kannatti kaupan etuisuuskohtelun ja sopimuksen välitöntä jäädyttämistä. Myös kansalaisjärjestöt ovat vaatineet sopimuksen jäädyttämistä. Ennen ulkoasianneuvoston viimeisintä kokousta tämän vuoden huhtikuussa Espanja, Irlanti ja Slovenia totesivat kirjeessään tilanteen pahentuneen entisestään ja vaativat 2 artiklan ottamista käsittelyyn. Kaikesta tästä huolimatta EU ei ole kyennyt tekemään päätöstä assosiaatiosopimuksen jäädyttämisestä.
Toinen kansainvälisen oikeuden EU:lle ja sen jäsenmaille asettama velvoite (YK:n kansainvälisen tuomioistuimen neuvoa-antava lausunto 19.7.2024, kohta 278), on laittomien siirtokuntien kanssa käytävän kaupan ja investointien estäminen, jota muun muassa 209 entistä EU-diplomaattia ovat kirjeessään vaatineet. Tämänkään täytäntöönpano EU-tasolla ei ole toteutunut, mutta muutamat maat, kuten Belgia, Espanja, Hollanti ja Irlanti ovat toteuttaneet tai toteuttamassa kieltoa kansallisessa lainsäädännössään. Ranska ja Ruotsi ovat esittäneet korkeiden tuontitariffien ja tuontirajoitusten asettamista siirtokuntatuotteille. Myös Yhdistynyt kuningaskunta vaatii yrityksiä ja kansalaisia lopettamaan taloudellisen toiminna laittomissa siirtokunnissa.
Israelin politiikan koventumisen ja Lähi-idän tilanteen umpikujaan ajautumisen myötä yhä useammat maat asettavat pakotteita Israelille. Jotta Suomi voisi esiintyä uskottavasti oikeudenmukaisen rauhan rakentajana, kuten se pyrkimyksissään YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi esittää, sen tulisi toteuttaa tätä myös omassa politiikassaan ja liittyä EU:ssa niihin maihin, jotka sivustakatsomisen ja pelkän sanallisen tuomitsemisen sijasta ajavat vaikuttavia toimia Lähi-idän pitkäaikaisimman ja keskeisen konfliktin kärjistymisen estämiseksi ja sen ratkaisemisen edellytysten luomiseksi. Talouspakotteita Israelille haluavien suomalaisten osuus oli jo vuonna 2024 yli puolet. Suomen tulee täyttää kansainväliset velvoitteensa ja edistää EU-Israel -assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä ja kaupankäynnin estämista laittomien siirtokuntien kanssa EU:ssa ja kansallisesti.
Kunnioittaen,
Arabikansojen ystävyysseura ry
Taina Dahlgren
Puheenjohtaja
