”Minä en ymmärtänyt, että hän oli vankilassa. Olin vain nelivuotias. Kävimme äidin ja isoäidin kanssa häntä katsomassa ja minä ajattelin, että hän oli siellä töissä. Vasta myöhemmin äiti kertoi isän pidätyksestä.” ”He ovat miehittäneet maamme. Kun isä vastustaa miehitystä, he pistivät hänet vankilaan”, hän kertoi. Adam kaipasi kovasti isää. ”Kun näin jonkun pojan kulkevan isänsä kanssa, tuntui tosi surulliselta.” 14-vuotiaana Adam kertoo, että nyt hän jo tietää, miten toimia surun kanssa. Kun hän tuntee sen tulevan, hän lähtee ulos pelaamaan toisten poikien kanssa.
Ahmed (16 v.) kertoo tottuneensa siihen, että isä on poissa. ”Mutta muistan yhden yön, jolloin isä nukkui meidän luona kotona. Hän nukkui lähellä minua. Minä heräsin ja hän oli siinä vieressäni. Tuntui turvalliselta”, Ahmad kuvaa hellimäänsä muistoa.
Adam ja Ahmed ovat Birzeitin yliopiston kansanterveysosaston haastattelemia nuoria tutkimuksessa, jossa Birzeit halusi selvittää, miten isän vankilassaolo vaikuttaa lapsiin. Miten he selviävät? Miten lapsen ympäristö suhtautuu asiaan, saavatko he tukea? Tutkijat hakivat ymmärrystä siihen, mitä tilanteessa voidaan tehdä. Tutkimuksen aikana vuonna 2012 palestiinalais-hallinnon kirjoissa oli yli 3000 lasta, joiden isät olivat vankilassa. Birzeitin tutkijat haastattelivat 16 iältään 14-21 -vuotiasta nuorta. Haastatteluissa tuli esiin, kuinka lapsi saattoi ajattelussaan normalisoida epänormaalin tilanteen, peittää tunteet tilanteen ”tavallisena” pitämisen alle. Tutkimuksen johtaja, professori Rita Giacaman sanoo, että saadakseen käsityksen lasten voinnista täytyy kuulostella lapsen omista puheista ja ilmaisuista, onko lapsella hyvä olla. Arabiankielessä oman olon vaihtelun kuvaamiselle on runsaasti ilmaisuja.
Läheisten tuki tärkeää
Eniten lapset tuntuivat saavan lohtua ystäviltään ja perheiltään. He olivat kiintyneitä isovanhempiinsa ja sukulaisiinsa.. Vankilastakin käsin isät saattoivat tukea lapsiaan. Samia (19 v.) näytti tutkijoille pieniä esineitä, joita isä oli lähettänyt rakkaalle tyttärelleen. ”Isä rohkaisi minua koko ajan olemaan vahva ja kärsivällinen. Kun vankeus oli tosiasia elämässämme, hän opetti meitä tulemaan sen kanssa toimeen niin hyvin kuin mahdollista.” Erityisen hyvinä kokemuksina poliittisten vankien lapset pitivät heille järjestettyjä kesäleirejä. Kun kavereilla oli samoja kokemuksia, kanssakäyminen oli mutkatonta ja lohduttavaa.
Silti kaikki ei ollut aina hyvin
Arki muuttuu, kun isä on vankilassa. Silloin ei mennä muiden tapaan juhlapyhinä kyläilemään eikä osallistuta koulujen vanhempainiltoihin. Poliittisen vangin lapset saattavat myös jäädä eristyksiin, kun pelätään, että heidän kanssaan tekemisissä oleminen voi aiheuttaa harmeja. Isän veljet tunsivat itsensä vastuullisiksi ja saattoivat ikävästi rajoittaa lasten arkea. Siitä ei haluttu kertoa isälle vankilatapaamisissa. Perheen äidille miehen poliittinen vankeus saattoi merkitä lukittumista ahtaaseen tilaan. Lähiympäristö odottaa hänen pukeutuvan mustiin, rajoittavan liikkumistaan, olevan meikkaamatta ja käymättä kuntosalilla.
Pienet huolenpitäjät
Etenkin vanhimmista pojista tulee huolehtijoita, kun isä on vankilassa. Äiti saattaa odottaa, että vanhempi lapsi ojentaa isän tavoin nuorempia sisaruksia, jos nämä eivät käyttäydy hyvin. ”Joissain tilanteissa minä otan vastuuta, mutta joissain tilanteissa en halua sitä yhtään”, kertoi Ramah (15 v.) tutkijoille. Jotkut lapset kävivät töissä ansaitsemassa toimeentulon jatketta.
Birzeitissa on kehitetty kenttä-haastatteluiden pohjalta mittareita, joilla voidaan selvittää sodan ja poliittisen väkivallan jälkiä lapsissa, kun esimerkiksi Kansainvälisen terveysjärjestön (WHO) hyvinvointimittarit eivät tavoita miehitysalueiden nuorten kokemusta. ”Heistä ei näy päälle päin, mutta heillä on sisäinen haava. Meillä kaikilla, aikuisillakin on. Jatkuva epävarmuus, nöyryyttävät tilanteet, väkivaltaiset tapahtumat sen tekevät”, sanoo professori Giacaman. Birzeitin tutkimusryhmä on kehittänyt useita asteikoita, kuten altistuminen poliittiselle ja muulle väkivallalle, vaientaminen, epävarmuus ja ihmisoikeusloukkaukset. Niitä kutsutaan kärsimysmittareiksi.
Veitsi kiertää lapsen sisäisessä haavassa, kun isän tapaamiseen vankilassa liittyy tuntikausien odottelua tarkastuspisteillä, yhtäkkistä tapaamisen kieltämistä, vartijoiden halveksivia eleitä ja puheita, tapaamisten häirintää. Näistä huolimatta isän tapaaminen on lapsista tärkeää.
Sirkku Kivistö
Kirjoitus perustuu opintokäyntiin Birzeitin yliopiston kansansanterveysosastolle 26.10.2019 ja sen työntekijöiden tutkimusartikkeleihin. Artikkelit löytyvät netistä seuraavien linkkien takaa: https://doi.org/10.1111/chso.12263 ja https://doi.org/10.1525/jps.2018.47.2.9.
| Sirkku Kivistö vastaa AKYS:n kummitoiminnasta Libanonin palestiinalaisleireissä. Hän on työskennellyt yhteistyöjärjestö Beit Atfal Assumoudin (BAS) kanssa jo vuodesta 1984 ja on myös Psykologien Sosiaalinen Vastuu (PSV) ry:n Libanonin työn koordinaattori. Siten hänelle on kertynyt tietoa palestiinalaisperheiden ja -lasten tilanteesta Libanonissa. Hän on tutustunut BAS:in kaikkiin kymmeneen leirikeskukseen ja niiden tekemään sosiaalityöhön eri puolilla Libanonia. Hän on käynyt kehitysyhteistyöhankkeiden seurannan vuoksi muutaman kerran vuodessa Libanonissa. |
Lisää lukemista? Palaa verkkolehden etusivulle tai lataa PDF-muotoinen näköislehti.