Euroopan unionia arvostellaan, ja hyvästä syystä, siitä, että vaikka se pitää Israelin miehitystä ja siirtokuntia laittomina, se ei arvostelevien puheiden ohella tee mitään olennaista tilanteen ratkaisemiseksi. Päinvastoin, Israelia palkitaan monenlaisen yhteistyön ja suosituimmuusaseman muodossa sen räikeistä sota- ja ihmisoikeusrikoksista huolimatta. EU Israelin suurimpana kauppakumppanina voisi politiikallaan kuitenkin vaikuttaa paljonkin alueen tilanteeseen. Suomen ulkoministeriökin on ilmoittanut, että “Suomi toimii Israelin ja palestiinalaisten väliseen konfliktiin liittyvissä kysymyksissä ensisijaisesti Euroopan unionin (EU) kautta”.
Ratkaisevassa asemassa EU:n Lähi-idän politiikan tekemisessä ovat EU:n komissio sekä jäsenvaltioiden ulko-, puolustus-, kehitys- ja kauppaministereistä koostuva ulkoasiainneuvosto. Ulkoja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa päätöksissä neuvoston on oltava yksimielinen, jolloin Tshekin, Unkarin ja Saksan kaltaiset Israelin tukijamaat voivat estää päätökset, mutta esimerkiksi kauppapolitiikassa riittää yksinkertainen enemmistö. Mitään ei kuitenkaan ole saatu aikaiseksi.
Komission toimiessa lainsäädäntöaloitteiden tekijänä ja toimeenpanoelimenä EU-parlamentin roolina on hyväksyä komission lakiehdotukset. Parlamentti voi myös esittää komissiolle suosituksia.
Parlamentissa oli heinäkuussa käsiteltävänä raportti, joka sisältää parlamentin suosituksia komissiolle EU:n suhteista palestiinalaishallintoon. Se on lajissaan ensimmäinen laatuaan. Käsittelyssä asiakirjaan tehtiin lukuisia sekä Israelin että Palestiinan näkökulmia edustavia muutosehdotuksia. Parlamentaarikoihin pyrittiin vaikuttamaan monien toimijoiden taholta, ja käsittelyä on kuvattu todelliseksi taisteluksi vastakkaisten kantojen välillä. Mukana olleen European Committees and Associations for Palestine (ECCP):n mukaan monissa esityksissä pyrittiin vesittämään tekstiä. Parlamentin oikeistolaista ja äärioikeistolaista laitaa edustavien ID- ja ECR-ryhmien muutosesityksissä pyrittiin valikoivasti demonisoimaan palestiinalaisia ja ohitettiin tai suoraan tuettiin Israelin politiikkaa ja väkivaltaa. Esimerkikkinä mainittakoon kohta, jossa alkuperäisen tekstin mukaan todetaan, että “EU:n luja kanta, että pysyvä miehitys, siirtokunnat, rakennusten purkamiset ja häädöt ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia; siirtokuntien ja siirtokuntainfrastruktuurin rakentamisen määrä … ovat lisääntyneet dramaattisesti Oslon ja Oslon II sopimusten solmimisen jälkeen ja ne rikkovat karkeasti kansainvälistä oikeutta ja ovat kahden valtion ratkaisun ja oikeudenmukaisen, kestävän ja kattavan rauhan saavuttamisen keskeinen este …”. ECR:n ehdotuksessa kyseinen kohta esitettiin korvattavaksi seuraavalla: “Israel-Palestiina -konflikti juontaa ajalta ennen Israelin valtion perustamista 1948, Israel sai hallintaansa Länsirannan, Gazan ja Itä-Jerusalemin vuonna 1967 puolustussodassa; Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa asuvien Israelin kansalaisten määrä on kasvanut Oslon 1993 ja 1995 sopimusten solmimisen jälkeen.” Muutosesitys ei mennyt läpi.
Oikeisto sai asiakirjaan joitakin haluamiaan muutoksia, joissa muun muassa korostetaan suhteettomasti “palestiinalaisten terrorismia ja terroristiorganisaatioita”, viitataan “vihanlietsontaan palestiinalaisten oppikirjoissa” sekä “EU-rahoitukseen ohjautumiseen terroristiorganisaatioille”.
Joukko merkittäviä ihmisoikeus- ja muita järjestöjä (esim. Amnesty, Human Rights Watch, Oxfam ja Al-Haq) otti ECCP:n aloitteesta parlamentaarikoihin yhteyttä. Ainakin osittain tämän strategian ansiosta S&D:n, Vihreiden, Vasemmiston ja osittain Renew:in ja joidenkin EPP:n meppien tuella dokumentissa säilyivät monet tärkeät kohdat, joissa läpi koko tekstin tunnistetaan apartheid-rikoksen useimmat elementit.
Palestiinalaisten kannalta positiivisia elementtejä tekstissä ovat ainakin:
– kehotus kohdistettuihin toimiin Israelin siirtokuntia vastaan (mikä voi avata oven sanktioille),
– vahva tuki Kansainväliselle rikostuomioistuimelle sen auttamiseksi etenemään miehitetyillä palestiinalaisalueilla tapahtuneiden sotarikosten ja ihmisoikeusloukkauksien tutkinnassa ja syytteiden nostamisessa,
– kehotus vaatia Israelia perumaan kuuden palestiinalaisjärjestön julistaminen terroristeiksi,
– tuki Palestiinan valtion periaatteelliselle tunnustamiselle,
– vastalause pyrkimyksille ottaa israelilaiset opetussuunnitelmat käyttöön Itä-Jerusalemin palestiinalaiskouluissa,
– vaatimus EU:n oikeudellisesta mielipiteestä Länsirannan hallintovallan siirrosta sotilashallinnolta siviiliministeri Smotrichille (mikä on de facto alueen liittäminen toiseen valtioon),
– huolenilmaus Israelin palestiinalaisten taloutta, EU:n apua ja EU-kansalaisten alueelle pääsyä heikentävistä toimista
– vaatimus korvauksista EU:n rahoittamien projektien tuhoamisesta,
– vaatimus, että Israelin on kustannettava palestiinalaisten tarpeet sen sijaan, että ne jätetään kansainvälisten lahjoittajien vastuulle,
– tuki UNWRA:n budjetille,
– huomautukset siitä, että Israel ei ole toiminut vastavuoroisesti palestiinalaisten tunnustettua Israelin ja eikä ole vastannut toistuvasti esitettyihin kutsuhin kahden valtion ratkaisuun johtaviin rauhanneuvotteluihin,
– huomautukset palestiinalaisten järjestelmällisestä sorrosta ja syrjinnästä sekä eri lakien soveltamisesta siirtokuntalaisiin ja palestiinalaisiin.
Dokumentissa todetaan palestiinalaisilla olevan oikeus itsemääräämiseen, jonka toteutumisen perusedellytykset miehitys estää. Merkille pantavaa on, että siinä todetaan mielekkäiden neuvottelujen olevan mahdollisia vain, kun molemmat osapuolet on yhdenvertaisessa asemassa.
Muun muassa poliittisen tahdon ja kansainvälisen tunnustamisen puuttuminen yhdistettynä Palestiinan vuosikymmeniä kestäneeseen miehitykseen nähdään olevan asianmukaisten neuvottelujen esteenä. Tämän tosiasian tunnustaminen on askel eteenpäin, mutta samalla on muistettava muun muassa YK:n erityisraportoijan Francesca Albanesen esittämä toteamus, että jo lähtökohtaisesti laittoman tilanteen lopettamisen ei pidä olla neuvottelukysymys, koska se laillistaisi laittoman. Miehityksen lopettaminen on kansainvälisen oikeuden asettama velvollisuus.
Dokumentissa huomautetaan myös siitä, että presidentti Abbas on alistanut palestiinalaisten kaikki hallintoelimet kontrolliinsa ja siten purkanut Palestiinan tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuden viimeisen peruspilarin. Solidaarisuustyö voi usein tuntua turhauttavalta ja jopa toivottamalta, mutta tämäkin tapaus osoittaa, että sitkeällä ja pitkäjänteisellä toiminnalla voidaan vähitellen päästä eteenpäin.
Oikeiston läpi saamista kohdista huolimatta lopputulosta pidetään kokonaisuudessaan askeleena eteenpäin EU-parlamentin suhtautumisessa Palestiinan kysymykseen. Tulevaisuus näyttää, miten komissio alkaa noudattaa parlamentin suosituksia ja riittääkö sillä kanttia politiikan tiukentamiseen. Tosin vielä syyskuussa tavatessaan Israelin ulkoministerin YK:n yleiskokouksen yhteydessä EU:n korkea edustaja Josep Borrell vakuutti EU:n olevan halukas laajentamaan entisestään vahvaa yhteistyötä Israelin kanssa.
Parlamentin päätös on joka tapauksessa yksi tukipilari lisää, johon voi vedota palestiinalaisten tuen vahvistamiseksi. Nyt tämä on entistä pakottavampaa, kun YK:n asiantuntijoiden mukaan Länsirannalla saattaa olla meneillään Itä-Jerusalemin laittoman alueliitoksen jälkeen yritys ottaa haltuun koko miehitetty palestiinalaisalue. EU-parlamentin päätökseen viitaten AKYS onkin pyytänyt Suomen Lähetysseuraa aloittamaan palestiinalaisen lastensuojelujärjestön DCI Palestinen kanssa uudelleen yhteistyön, jonka se lopetti Israelin julistettua järjestön terroristiksi viiden muun palestiinalaisjärjestön kanssa.
Lopullinen asiakirja hyväksyttiin selvin äänin 338 puolesta ja 195 vastaan, 102:n edustajan pidättäytyessä äänestyksestä. Asiakirja löytyy internet-osoitteesta https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/TA-9-2023-0283_EN.pdf
Seppo Rinne