Mustafa Barghouti kuuluu merkittävimpiin palestiinalaisjohtajiin. Hän johtaa Palestinian NationalInitiative PNI (al-Mubadara) -puoluetta. Se on väkivallattomasti Israelin miehitystä vastustavademokraattinen liike. Barghouti perusti PNI:n 1990-luvulla vastustamaan Oslon sopimuksiayhdessä Haidar Abdel-Shafin, Edward Saidin ja Ibrahim Dakkakin kanssa. Lääkärikoulutuksen saanut Barghouti oli mukana perustamassa myös Palestinian Medical Relief Societya 1980-luvun alussa. Akys on tehnyt PMRS:n kanssa yhteistyötä alkuvuosista lähtien ja Barghouti on vieraillut Suomessa muutamia kertoja. Akys-tiedote haastatteli häntä puhelimitse 17.11.2024
Millaista on nyt elää Länsirannalla?
– Se ei tietenkään ole yhtä hankalaa kuin Gazassa. Mutta Länsiranta on pilkottu 224 eri osaan 700:lla sotilaiden tarkastuspisteellä. Liikkuminen eri osien välillä on erittäin vaikeaa. Jerusalem on kokonaan eristetty muusta Länsirannasta. Matka, joka ennen kesti puoli tuntia, vie nykyään kaksi-kolme tuntia. Jokainen tarkastuspiste on kuolemanvaarallinen, koska Israelin armeijassa vallitsee täysin hermostunut olotila. Kenet tahansa voidaan tappaa koska tahansa millä tahansa tekosyyllä. Israelilaiset voivat tehdä mitä tahansa eikä tämä koske vain sotilaita, vaan myös siirtokuntalaisia.
Länsirrannan 760 000 siirtokuntalaista hyökkäilevät nyt sadonkorjuussa olevien palestiinalaisten kimppuun. Oliiivipuiden lähelle pääsyä estetään.
– Tänään näin niin sanotun paimensiirtokuntalaisen, joka menee muutaman lampaan kanssa palestiinalaisten alueelle estämään palestiinalaisia korjaamasta omaa satoaan. Tällaista tilannetta ei aiemmin ole ollut Länsirannalla. Israelilaiset ovat pidättäneet pelkästään täällä 11 600 ihmistä sitten sodan alkamisen, heidän joukossaan 850 lasta. Monet ovat joutuneet niin sanottuun hallinnolliseen pidätykseen. Se tarkoittaa, että pidätetty voidaan panna vankilaan vuosiksi ilman syytettä, ilman tietoa siitä miksi hän on vankilassa.
Yli 740 Länsirannan palestiinalaista on tapettu sodan alkamisesta lähtien. Eniten tuhoa Israelin armeija on aiheuttanut pohjoisosan palestiinalaisleireihin Jeninissä ja Tulkaremissa, mutta tilanne on paha kaikkialla. Yli 5 500 ihmistä on haavoittunut armeijan iskuissa. Infrastruktuuria on tuhottu monin paikoin, taloja, vesijohtoja, sähkö- ja tietoliikennekaapeleita. Kostoa ja tietoista tuhoamista.
Knesset suoltaa palestiinalaisia vainoavaa lainsäädäntöä
Knesset päätti äskettäin kieltää UNRWA:n toiminnan ja yhteydenpidon siihen.
– Päätösten tarkoituksena on estää palestiinalaisten oikeus paluuseen. Tuhoamalla UNRWA:n he luulevat voivansa poistaa palestiinalaispakolaisten oikeuden paluuseen. UNRWA perustettiin aikoinaan palestiinalaisten pakolaisten elintärkeiden tarpeiden tyydyttämiseksi. Palestiinalaisten paluuoikeus ja Israelin valtion tunnustaminen kytkeytyvät olennaisesti yhteen.
– Toisekseen Israel tietää, että UNRWA:lla on valtava merkitys erityisesti Gazalle, koska 70% Gazan asukkaista on pakolaisia. Lähes kaikki koulut ovat UNRWA:n, 30-40% kaikesta terveydenhuollosta hoitaa UNRWA. Nyt sodan aikana UNRWA on päävastuussa terveydenhoidosta ja humanitaarisesta avusta. Mikään muu YK:n toimielin ei voi korvata UNRWA:a.
Päätösten merkittävä tarkoitus on estää palestiinalaisten mahdollisuus eloonjääntiin Gazassa. Tilanne on hirvittävä. UNRWA-päätös on osa etnisen puhdistuksen ja kansanmurhan suunnitelmaa. Palestiinalaiset vastustavat puhdistusta eikä se siksi onnistu. Israel aikoo myös estää UNRWA:n läsnäolon esimerkiksi Jerusalemissa. Tarkoitus on takavarikoida sen päämaja ja sijoittaa tilalle laittomia siirtokuntalaisia.
– Pitää muistaa, että kun Donald Trump tuli ensimmäisen kerran valtaan vuonna 2017, ei Palestiinassa ollut sotatilaa. Hän kuitenkin päätti lopettaa kaiken tuen UNRWA:lle, Israelin määräyksestä.
Knesset on äskettäin hyväksynyt myös lain, jonka mukaan terroristeiksi epäiltyjen perheet voitaisiin karkottaa jatkossa Gazaan. Tämä koskisi myös Israelin kansalaisia, joilta se poistettaisiin samalla.
– Israelissa ei ole vain fasistinen hallitus, vaan myös erittäin voimakas siirtymä koko maassa kohti fasismia. Eikä tämä koske vain hallituspuolueita, vaan myös oppositiota. Kaikki ne ovat osallisia tässä siirtymässä hyväksymällä nämä lait. Useita tähän viittaavia aiempia lakeja on jo hyväksytty Knessetissä. UNRWA-lait ovat askelia tässä tapahtumasarjassa.
Pekingin julistus rohkaisee
Palestiinalaispuolueet neuvottelivat heinäkuussa Pekingissä julistuksen kaikkien puolueiden yhteistoiminnasta.
– Se on hyvä sopimus, minä kirjoitin sen. Kaikki 14 puoluetta allekirjoittivat julistuksen, mukaan lukien Hamas ja Fatah. Kaikki ovat tärkeitä asioita ja nyt on jo yli kolme kuukautta kulunut eikä mitään ole tapahtunut, koska presidentti Mahmoud Abbas ei tahdo toimeenpanna julistusta ja käynnistää prosessia, vaikka näin sovittiin.
Julistuksessa on sovittu merkittävistä seikoista. Pitää muun muassa muodostaa kansallisen yhtenäisyyden hallitus, jonka tehtävänä on johtaa maata vaaleihin ja ulottaa toimivaltansa koko miehitetylle alueelle, jotta säilytetään Länsirannan, Jerusalemin ja Gazan yhtenäisyys ja yhteiset toimielimet. Myös Gazan jälleenrakennuksesta on päästävä keskustelemaan ja ryhtymään toimiin. Julistus antaa myös tukensa ICJ:n lausunnolle Israelin miehityksen lopettamisesta ja siirtokuntien poistamisesta.
PNI ei aio jäädä odottelemaan, vaan ryhtyy toimiin julistuksen päämäärien toteuttamiseksi. Se kutsuu koolle maansisäisten ja ulkomailla asuvien palestiinalaisten johtajien, älymystön ja aktivistien kongressin perustamaan yhtenäisen palestiinalaisen johdon ja käynnistämään PLO:n uudistamisen.
Hamas yhtyi sopimukseen. Onko se nyt halukkaampi rauhanomaiseen ratkaisuun?
– Minusta he ovat aina halukkaita, mutta mitään rauhanomaista ratkaisua ei ollut paperilla. He eivät olisi aloittaneet sotaa, jos meillä olisi pidetty vaalit vuonna 2021 ja meillä olisi ollut demokraattinen monipuoluehallitus. Se olisi turvannut rauhan.
Palestiinalaisjohto uskoo Mustafa Barghoutin mukaan kahteen illuusioon: että Israel on valmis kompromissiin ja että USA voi toimia välittäjänä neuvotteluissa. USA on kuitenkin täysin puolueellinen Israelin hyväksi.
– On itsestään selvää, että palestiinalaisilla on oikeus päättää omista asioistaan eikä asia kuulu muille. Meillä on oikeus demokraattisiin vaaleihin.
Mitä odotat Suomelta?
Suomen hallitus ja presidentti sanovat, ettei nyt ole oikea aika tunnustaa Palestiinan valtiota. Mitä sanot siihen?
– Jokaisen maan, joka kannattaa kahden valtion mallia pitää heti tunnustaa Palestiinan valtio ja vaatia Israelin miehityksen lopettamista ja siirtokuntien poistamista miehitetyiltä alueilta ICJ:n päätöksen mukaisesti. Jos kannattaa kahden valtion mallia, miksi tunnustaa vain yhden? Silloin lähdetään siitä, että Israel saa päättää, mitä me hyväksymme ja mitä emme hyväksy.
– Jotkut ovat tekopyhiä ja antavat Israelille lisää aikaa lopettaa palestiinalaisten tappaminen. On tekopyhää pidättäytyä Palestiinan tunnustamisesta erityisesti Norjan, Espanjan ja muiden päätöksen jälkeen.
– Suomen pitäisi myös jatkaa UNRWA:n tukemista, vastustaa Israelin päätöstä sen kieltämisestä, tunnustaa Palestiinan valtio ja osallistua Israelin asevienti- ja tuontikieltoon.
X: @MustafaBarghou1
Taina Dahlgren
Tätä Akys tukee: PMRS toimii Gazassa – PMRS on tehnyt merkittävää työtä Gazassa sodan ensi päivistä lähtien kaikista vaikeuksista huolimatta. Sillä on tällä hetkellä Gazassa yli 400 palkattua työntekijää ja sen lisäksi satoja vapaaehtoisia. YK:n tilastojen mukaan olemme toiseksi merkittävin avuntarjoaja UNRWA:n jälkeen. – Meillä on tällä hetkellä 76 haavoittuneille hoitoa antavaa liikkuvaa ensiaputiimiä kaikilla Gazan alueilla. Ne auttavat joka kuukausi noin 200 000:tta ihmistä. Israel on tuhonnut useimmat pysyvistä klinikoistamme, mutta niiden tilalle on perustettu tilapäisiä. – Gaza Cityssä olemme ottaneet vastuullemme potilaat, joita hoidettiin al-Shifan sairaalassa. Huolehdimme syöpäpotilaista, verenvuototautisista, sydän- ja erisuonisairaista, munuaispotilaista. – Meillä on myös erityistiimejä huolehtimaan raskaana olevista naisista, keskimäärin 60 000 naisesta. Olemme palkanneet 76 kätilöä. – Olemme myös osallistuneet poliorokotusten antamiseen. – Meidän työmme ei ole pelkkää lääkintää, vaan järjestämme myös nuorille vapaa-ajan aktiviteetteja ja teemme sosiaalityötä. Kiinnitämme huomiota seksuaaliseen ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. – Yritämme tehdä kaiken voitavamme ja teemme kaikkemme saadaksemme tarvikkeita. Se ei aina ole mahdollista, sillä toimimme hyvin vaikeissa olosuhteissa. (lähde tohtori Mustafa Barghouti) |