YK:n kansainvälinen tuomioistuin ICJ antoi heinäkuussa Israelin miehitystä koskevan neuvoa-antavan lausunnon, jonka mukaan miehitys on laiton ja Israelin on lopetettava laiton läsnäolo miehitetyillä palestiinalaisalueilla niin pian kuin mahdollista. Muiden valtioiden täytyy olla avustamatta tai tukematta Israelin valtion jatkuvan läsnäolon miehitetyillä palestiinalaisalueilla luomaa tilannetta ja tehtävä yhteistyötä YK:n kanssa miehityksen lopettamiseen tähtäävien toimien voimaan saattamiseksi.
EU:n ulkosuhteista vastaava korkea edustaja Josep Borrell pyysi EU:n ulkosuhdehallintoa (EEAS) laatimaan juridisen analyysin siitä, onko EU:n Israelin kanssa käytävää kauppaa koskeva politiikka yhdenmukainen tuomioistuimen lausunnon kanssa. Analyysi valmistui kolme päivää tuomioistuimen lausunnon jälkeen ja sitä levitettiin sisäisesti EU:n jäsenvaltioiden kesken.
Ulkosuhdehallinnon analyysin mukaan EU:n jäsenmaiden ei tarvitse kieltää tuontia Israelin siirtokunnista, vaikka oikeusoppineiden mukaan ICJ:n lausunnossa määrätään valtioita lopettamaan kaikki tuki Israelin miehitykselle. Näin kirjoittaa brittiläinen toimittaja Arthur Neslen, joka on saanut käsiinsä EU:n vuodetun analyysin.
EU:n lainsäädäntö velvoittaa tavarantuojia merkitsemään Israelin siirtokunnista tuotavat tuotteet, jotta kuluttajat voisivat erottaa ne Israelista tulevista tuotteista. Muistion mukaan siirtokuntatuotteiden tuonnin ja myymisen kieltäminen ja EU:n politiikan muuttaminen ovat kuitenkin asia, joka vaatii keskustelua.
Neslen kiinnittää huomiota siihen, että EU:n muistion laatinut Frank Hoffmeister on saksalaisen FDP-puolueen ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja. Puolue on tukenut voimakkaasti Israelia sen hyökkäyksessä Gazaan ja vaatinut EU:ta ja Saksaa lopettamaan maksut palestiinalaisille instituutioille ja ohjelmille.
Tietojen mukaan muita asiaa koskevia oikeudellisia analyyseja on tekeillä. Neslenin artikkeli ja EU:n ulkosuhdehallinnon analyysi ovat luettavissa internet-osoitteessa https://theintercept.com/2024/10/23/eu-israel-settlements-trade-gaza/.
Seppo Rinne