Israelin miehitys laiton

 

AKYS on toimittanut 26.4.2018 ulkoministeriöön seuraavan viestin:

Arvoisa ulkoministeri Timo Soini

Haluamme toimittaa tietoonne YK:n miehitettyjen palestiinalaisalueiden humanitääristen oikeuksien erikoistarkkailijan raportin A/72/556, joka keskittyy miehityksen lainopillisiin puitteisiin.

Tähän saakkaa kansainvälinen yhteisö on kiinnittänyt huomiota ensisijaisesti miehityksen aikana tehtyihin karkeisiin kansainvälisen lain loukkauksiin, jollaisia ovat olleet siirtokuntien rakentaminen, muurin rakentaminen, Itä-Jerusalemin liittäminen Israeliin ja palestiinalaisten ihmisoikeuksien järjestelmällinen rikkominen. Raportin mukaan rajoittuminen näihin on täysin riittämätöntä miehityksen luonnehtimiseksi ja sen lopettamisen katalysaattoriksi. Raportti analysoi miehitystä kansaivälisen lain kriteerien, kansainvälisen oikeusistuimen ratkaisujen ja kansainvälisen lain asiantuntijoiden lausuntojen pohjalta, ja sen mukaan pitkittynyt miehitys itse on saavuttanut laittomuuden asteen kansainvälisen lain mittapuilla. Raportin mukaan Israelin miehitys rikkoo kaikkia seuraavia ehtoja:

  • Sotaakäyvä miehittäjä ei voi liittää itseensä mitään osaa miehitetystä alueesta.
  • Sodan seurauksena syntyneen miehityksen tulee olla väliaikainen eikä voi olla pysyvä tai määrämättömöksi ajaksi.
  • Miehityksen aikana miehittäjän tulee toimia miehitetyn väestön parhaaksi eduksi.
  • Sotaakäyvän miehittäjän tulee hallita miehitysaluetta hyvässä tarkoituksessa ottaen huomioon kansainvälisen lain ja YK-jäsenyyden asettamat velvoitteensa.

Raportti kehottaa YK:n jäsenvaltioita estämään kaikkien organisaatioidensa ja yritystensä miehitystä tukevat toiminnat ja tarkistamaan yhteistyötään miehittäjän kanssa niin kauan kuin se pitää yllä laitonta miehitystä.

facebooktwittergoogle_pluspinterestmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *