COVID 19 -tilanne Palestiinalaisalueilla

Tilanne palestiinalaisalueilla vertautuu eroihin hyvinvoinnissa vauraiden ja kehittyvien maiden välillä. Israelin hallituksella on vaihtoehtona joko tiukentaa apartheidia eli erilläänpitämistä suhteessa palestiinalaisiin tai pyrkiä kattavaan, alueelliseen rokotesuojaan.

Vastuun ja todellisen yhteistyön välttely on tämän tavoitteen vastaista koronaviruksen muunnoksineen levitessä kaikkialle ja kaikkiin kansanryhmiin.

Oslon sopimus määrittelee Palestiinalaishallinnon vastaavan Länsirannan ja Gazan terveydenhuollosta mutta epidemioiden ja tartuntatautien suhteen on tehtävä yhteistyötä. 

Palestiinalaishallinto ja terveysalan kansalaisjärjestöt eivät saa riittävästi rokotteita niiden yleisen saatavuuden, varojen puutteen tai Israelin sotilas(!)hallinnon valikoivan lupamenettelyn takia.

Huhtikuussa 2021 vain 2-5 % Gazan alueen kahdesta miljoonasta asukkaasta on rokotettu. Samaan aikaan noin tuhat ihmistä sairastuu infektioon joka päivä. 

Gazan alueen päivittäinen 18-20 tunnin sähkönpuute vaikeuttaa rokotustoimintaa ja vaarantaa rokotteiden laadun. 

Tahdon puute muiden kuin omien kansalaisten suojaamiseen ja ymmärryksen puute sotilaallista laajemmasta itsesuojelusta voi johtaa apartheid-politiikan kiristämiseen kun rokottamattomat palestiinalaiset katsotaan biologiseksi uhaksi.

PMRC:n johtaja, kansanedustaja ja lääkäri Mustafa Barghouti on todennut tammikuun 2021 haastattelussaan Democracy Now – TV – kanavalle Länsirannan ja Gazan alueen olevan Lääketieteellisen apartheidin kohteena ja rasistisesti erottelevan rokottamisen uhrina (medical apartheid / vaccination with racism).

Palestiinalaisia uhkaava terveyskatastrofi on kuitenkin vaarallinen koko maantieteellisen alueen väestölle.

Noin 130 000 palestiinalaista on käynyt päivätöissä Israelissa ja siirtokunnissa. Heitä on aloitettu rokottamaan maaliskuusta 2021 alkaen, koska siirtokuntalaiset ja alueen palestiinalaiset liikkuvat samoilla tiheään asutuilla alueilla.

Tartuntariskiä alueella lisää mm. arki Jerusalemin Vanhan kaupungin ahtailla kaduilla jossa kauppiaat, asukkaat ja vierailijat kohtaavat toisiaan ilman turvaetäisyyksiä. Vankiloissa vartijat ja juutalaisvangit rokotetaan mutta 5000 palestiinalaista poliittista vankia jäävät ilman rokotesuojaa.   

Arabikansojen ystävyysseuran Gaza-keräys

luotettavan Palestinian Medical Relief Societyn terveydenhuoltotyöhön 

FI95 8000 1300 9905 05

Viite 3214

Keräyslupa RA/2020/1032 

Kiitos avusta gazalaisille!

Facebooktwitterpinterestmail