Kansalaiset vaativat: Kansainvälistä oikeutta on noudatettava ja EU-Israel-assosiaatiosopimus jäädytettävä nyt!

Arabikansojen ystävyysseura on lähettänyt 7.7.2025 alla olevan kirjeen ulkoministerille ja pääministerille. Saman sisältöinen kirje on lähetty European Coordination of Committees for Palestine (ECCP):n jäsenjärjestöjen toimesta useiden muiden EU-maiden hallituksille.

Ulkoministeri Elina Valtonen
Päämininisteri Petteri Orpo

Arvoisat ministerit

Heinäkuun 15. EU:n ulkoasianneuvostossa keskustellaan taas siitä, miten Israel noudattaa EU:n ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen artiklan 2 ehtoja. Odotamme teiltä tässä yhteydessä päättäväistä sitoutumista siihen, että ulkoasiainneuvostossa 15. heinäkuuta päätetään lopullisesti assosiaatiosopimuksen jäädyttämisestä, mukaan lukien kaikki taloudellinen, kaupallinen ja institutionaalinen yhteistyö.

Vaadimme myös, että Suomi ei piiloudu Euroopan yksimielisyyden puuttumisen taakse, ja että se ryhtyy itse toimiin kansainvälisen oikeuden kunnioittamiseksi. Tähän kuuluvat lisäksi asevienti- ja tuontikielto, yhteistyö vastuullisuutta valvovien ja toimeenpanevien elinten kanssa, pakotteiden asettaminen Israelin instituutioille ja virkamiehille sekä siirtokuntalaisille ja heidän asettamisensa syytteeseen lukuisista kansainvälisistä rikoksista, joiden tekemistä he jatkavat.

Israelin Gazan palestiinalaisia vastaan käymä kansanmurhamainen sota, tarkoituksellisesti aiheutettu nälänhätä, siviilien tulittaminen, journalistien, lääkärien ja muiden terveydenhoidon työntekijöiden, opettajien ja oppilaiden surmaaminen, kaiken elämälle välttämättömän infrastruktuurin tuhoaminen sekä Israelin organisoiman niin sanotun ruoanjakelun yhteydessä suoritetut joukkosurmat, kaikki nämä ovat loukkauksia yhteistä ihmisyyttämme vastaan.

Samaan aikaan kolonisaatio, palestiinalaisväestön karkotukset monilla Länsirannan alueilla, mukaan lukien Masafer Yatta, armeijan tukemat uudisasukkaiden murhanhimoiset hyökkäykset, väestön pakkosiirrot (yli 40 000 ihmistä Jeninissä ja Tulkarmissa) sekä palestiinalaiskotien tuhoaminen, erityisesti Itä-Jerusalemissa, kertovat selvää kieltä Israelin politiikasta, jonka tavoitteena on riistää palestiinalaisilta heidän maansa, kotinsa ja toimeentulonsa.

EU:n oman tiedotusvälineille vuodetun arvion tulokset Israelin assosiaatiosopimuksen 2 artiklan noudattamatta jättämisestä ovat kiistattomia: Israel rikkoo laajamittaisesti kansainvälistä oikeutta.

On vain yksi mahdollinen toimintatapa: EU:n on jäädytettävä assosiaatiosopimus Israelin kanssa.

Ulkoasiainneuvoston 23. kesäkuuta pidetyn kokouksen tuloksia ei voida hyväksyä. Israel ei vastannut yhteenkään EU:n helmikuussa pidetyssä EU–Israel-assosiaationeuvoston kokouksessa esiin nostamaan kysymykseen (tulitauko, kansainvälisen oikeuden kunnioittaminen, siviilien suojelu, humanitaarisen avun pääsy alueelle, siirtokuntien laajentamisen pysäyttäminen Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa jne.). Päinvastoin, Israel on sittemmin toiminut täysin Euroopan unionin vaatimusten vastaisesti, mukaan lukien Gazan asettaminen täydelliseen saartoon 2.3.2025 ja tulitauon yksipuolinen rikkominen 18.3.2025. EU–Israel-assosiaationeuvoston tärkein opetus on selvä: vain konkreettiset toimenpiteet, kuten assosiaatiosopimuksen jäädyttäminen, voivat saada Israelin kunnioittamaan kansainvälistä oikeutta.

EU:n ulkoasiainneuvosto kokoontuu seuraavan kerran 15. heinäkuuta. Kehotamme Suomen hallitusta tukemaan assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä ja toimimaan muiden jäsenvaltioden saamiseksi seuraamaan esimerkkiä.

Suomi on itse vastuussa siitä, että se noudattaa joukkotuhontaa koskevan yleissopimuksen ja Kansainvälisen tuomioistuimen vuosien 2004 ja 2024 neuvoa-antavien lausuntojen mukaisia velvoitteitaan lopettaa kaikenlainen osallisuus Israelin laittomaan miehitykseen ja kansanmurhaan.

Useat EU:n jäsenvaltiot ovat jo ilmaisseet valmiutensa toimia tässä asiassa eurooppalaisesta konsensuksesta riippumatta. Erityisesti Irlannin ulkoministeri Simon Harris ilmoitti, että Irlanti esittää kansallista kieltoa Israelin siirtokunnista peräisin oleville tuotteille, ja toivoi, että tämä toimenpide kannustaisi muita maita seuraamaan esimerkkiä.

Se, miten Israelin valtio hylkää kaikki oikeusvaltioperiaatteet, kyseenalaistaa koko kansainvälisen järjestyksen lakiin pohjautuvan perustan. Tämä tilanne on seurausta Israelin valtiolle vuosikymmeniä sallitusta rankaisemattomuudesta. Nyt sen on aika loppua. Teillä on velvollisuus tukea selkeästi tätä tavoitetta, ei vain palestiinalaisten, vaan myös meidän, omien kansalaistenne, suojelemiseksi. Enemmistö suomalaisista haluaa Israelille talouspakotteita ja Israelin johdon syytteeseen sotarikoksista (Fingon kyselytutkimus lokakuulta 2024).

Historia tulee tuomitsemaan ne valtiot, jotka vaikenemisellaan ja toimimattomuudellaan ovat olleet osavastuullisina meneillään olevaan kansanmurhaan ja muihin Israelin suorittamiin kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien loukkauksiin, sekä palkitsee ne, joilla on ollut rohkeutta toimia tämän laittomuuden lopettamiseksi.

Kunnioittaen,
Arabikansojen ystävyysseura ry

Facebooktwitterpinterestmail