”Kiitos, ettet ole unohtanut meitä”, Beit Atfal Assumoudin (BAS) johtaja Kassem Aina sanoi, kun hyvästelin hänet järjestön toimistolla. Oli viimeinen päiväni Beirutissa, jossa olin saanut tutustua tähän tarmokkaaseen palestiinalaisjärjestöön. Jätin hyvästit myös BAS:in Shatilan toimintakeskuksessa, jossa Jamile Shehade otti minut jälleen mielellään vastaan, tarjosi arabialaista kahvia ja alkoi juttusille.
Viimeksi kirjoitin siitä, miten Arabikansojen ystävyysseurassa (AKYS) ja Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:ssä (PSV) toimiva Sirkku Kivistö etsii ja löytää palestiinalaislapsille kummeja Suomesta. (Jutun, jossa kerrotaan esimerkiksi erilaisista kummisuhteista, eli lapsi-, vanhus-, ja päiväkotikummiudesta voi lukea täältä.) Nyt päätin kysyä Jamile Shehadelta, miten kummilapsia valitaan palestiinalaisista.
Vuodesta 1976 toiminut järjestö tuntee palestiinalaisleireissä asuvien perheiden tilanteita hyvin. Ja kun joku perhe kohtaa kuoleman, BAS:in sosiaalityöntekijä menee – heti tiedon saatuaan – käymään perheen kotona. Kotikäynnillä hän selvittää perheen pärjäämistä alustavasti. ”Seuraava tapaaminen on BAS:in sosiaalikeskuksessa, jossa teemme tarvittaessa hakemuksen kummiohjelmaan pääsystä.”
Sosiaalityöntekijä kirjaa hakemukseen kaiken olennaisen perheestä: lasten koulunkäyntiin liittyvät asiat, kuvauksen perheen taloudellisesta tilanteesta sekä kodin kunnosta. Hän kertoo myös mielipiteensä siitä, millaista apua perhe tarvitsee. ”Jos perhe on iso, kummilapsiksi saatetaan ottaa 3-4 perheen lapsista”, Jamile Shehade jatkaa. Lopuksi hakemus lähetetään BAS:in keskustoimistoon, johtaja Kassem Ainalle, joka tekee lopullisen päätöksen.
BAS on vuosikymmenien jalkautumisensa ansiosta erittäin tunnettu ja luotettu järjestö palestiinalaisleirissä. ”Toisinaan, kun joku perheessä kuolee, ihmiset tulevat tänne oma-aloitteisesti.” Kummilapsiksi otetaankin useimmiten lapsia, jotka ovat menettäneet toisen tai molemmat vanhempansa.
Lisäksi kummiohjelmassa on lapsia, joiden vanhemmat ovat elossa, mutta kykenemättömiä huolehtimaan lapsistaan. ”Jos perheen isä on sairas tai ei muusta syystä pysty hankkimaan elantoa, lapsi pääsee usein kummiohjelmaan. Tai silloin, jos perheen äiti ei kykene pitämään huolta lapsistaan”, Shehade lisää.
Sitten hän huomauttaa: ”Tärkeintä on koulu – lapsia, jotka eivät sitoudu käymään koulussa, ei oteta kummiohjelmaan. Sanomme perheille, että emme voi auttaa lapsia, jotka elävät kadulla.” BAS tarjoaa myös koulunkäyntiä tukevia palveluja, esimerkiksi tukiopetusta. ”Tukiopetukseen pääsevät ne, jotka eivät saa koulunkäyntiin apua kotona.”
Kun lapsella on kummi esimerkiksi Suomesta, perhe saa kuukausittain rahallista apua. Tärkeitä ovat myös keskustelut perheen ja sosiaalityöntekijöiden välillä. ”Haluamme auttaa perheitä selvittämään ongelmansa. Jos äiti pitää huolta lapsista, teemme kotikäynnin vain kerran kuussa. Mutta olemme aina täällä, tänne voi tulla aina tarvittaessa pyytämään apua.”
Kummiohjelmassa lapsi pääsee osalliseksi myös harrastuksista: BAS:illa on viikonloppuisin ryhmiä, joissa piirretään, askarrellaan, lauletaan ja soitetaan. Toisinaan lapset viedään piknikille tai pelaamaan palloa.
33 vuotta BAS:issa työskennellyt Jamile Shehade sanoo, että kummitoiminta muistuttaa palestiinalaisille, että heitä ei ole unohdettu, että he eivät ole yksin maailmassa. ”Jos lapsi on menettänyt vanhempansa, kummin ansiosta hän saattaa tuntea, että hänellä on vanhemmat Suomessa, että hän ei ole yksin. Lapselle on tärkeää, että hän saa joskus kuulumisia, kortin, valokuvia tai syntymäpäivälahjan Suomesta.”
En tietenkään aio unohtaa kohtaamiani palestiinalaisia, mistä Kassem Aina minua kiitteli. Libanonista vasta palattuani näin lähes joka yö unta, jossa kävelin Shatilan pakolaisleirissä. Unessa ei tapahtunut juuri mitään erikoista, kävelin vain yksikseni, ja olin hiukan hämilläni ihmispaljoudesta ja kaaoksesta.
Unet ovat sittemmin loppuneet, mutta mietin kohtaamiani ihmisiä päivittäin. Yhtenä tärkeimmistä asioista opin heiltä toivosta. Shatilan leirissä tapasin ihmisiä, jotka elävät äärettömän ahtaasti. Ahtaus ei tarkoita heille vain tilan vähyyttä vaan myös mahdollisuuksien puutetta. Heidän elämässään ja haaveissaan moni asia on poissuljettu pelkästään sen takia, että he sattuvat syntymään palestiinalaisleirissä. Esimerkiksi 36 ammattia Libanonissa ovat palestiinalaisille kiellettyjä (muutamia mainitakseni: lääkäri, bussikuski, asianajaja ja turistiopas leirien ulkopuolella).
Opin, että tuota rajoitettua elämää jaksaa paremmin, kun on mielekästä tekemistä, jonka parissa toivo vapaammasta arjesta pysyy yllä. Tapaamillani palestiinalaisilla on heidän perustamansa järjestö, BAS. He tekevät päivittäin töitä, jotta palestiinalaislapsilla olisi parempi arki ja realistisia unelmia. Ja aina silloin, kun järjestön työntekijät näkevät lapsen elämässä uutta valoa, esimerkiksi lämpimän ruoan kerran päivässä, he itse saavat energiaa, hyvän syyn hymyillä, hyvän syyn jatkaa.
Jamile Shehade sanoi minulle monta kertaa, kuinka tärkeää kummitoiminta järjestön työssä on. Hahmotin hiljalleen, että Suomesta tulevan tuen ansiosta apua eivät saa vain palestiinalaislapset vaan myös aikuiset, kuten sosiaalityöntekijät, jotka saavat paremmat mahdollisuudet tehdä työtään. Tietysti he saavat työstään rahallisen korvauksen, mutta vähintään yhtä tärkeää lienee työn tekemisen mukanaan tuoma toivo.
Kirjoittanut ja kuvannut Hanna Hirvonen 27.2. ja 30.3.2017
