Blog Archives

Ramallah, Länsiranta – Israelin suunnitelmat rokottaa väestö covid-tautia vastaan etenevät vilkkaasti. Maa on rokottanut suuremman osan väestöstään kuin mikään muu maa ja se on saanut kiitosta esimerkillisen tehokkaasta rokotusohjelmasta. Mutta tällä menestystarinalla on varjopuoli: noin viisi miljoonaa palestiinalaista sivuutetaan.

Vaikka Israel on rokottanut omia kansalaisiaan ennätysvauhtia, se on jättänyt Länsirannalla ja Gazassa asuvat palestiinalaiset omilleen. Gazassa ja Länsirannalla on puhjennut vakava koronavirusepidemia. Molemmilla alueilla on todettu yhteensä yli 264 000 tartuntaa ja lähes 3000 kuolemantapausta. Pari tuhatta uutta tapausta rekisteröidään päivittäin.

Israelissa asuvat arabit, joilla on Israelin kansalaisuus, toki rokotetaan. Lisäksi maaliskuussa Israel päätti lopulta rokottaa palestiinalaiset, jotka käyvät töissä Israelin puolella. Mutta Israel sitoutui myös Oslon sopimuksessa työskentelemään palestiinalaisten kanssa epidemioiden torjumiseksi, joten sillä on moraalinen velvollisuus toimittaa rokotteita Länsirannalle ja Gazaan. Sen sijaan se on toistaiseksi hylännyt Maailman terveysjärjestön ja Palestiinalaishallinnon pyynnön antaa 10 000 rokoteannosta tervey­denhuollon työntekijöille. Koska Israelilla ei ole aikeita jakaa rokotetarjontaansa lähiaikoina, palestiinalaisten on luotettava ulkomaisten järjestöjen ja yritysten hyvään tahtoon. Länsirannalla ja Gazassa rokottaminen tulee kuitenkin väistämättä etenemään paljon Israelin rokotusohjelmaa hitaammin.

Gazalainen sairaanhoitaja suojavarusteissa

Israel on sanonut, että Länsirannan ja Gazan palestiinalaiset ovat vastuussa omasta terveydenhuollostaan. Se väittää, että palestiinalaishallinto on vastuussa Länsirannasta ja että israelilaisten joukkojen vetäydyttyä Gazasta vuonna 2005 myös Gaza on itsehallinnollinen alue.

Kuitenkin tosiasia on, että Israel ja sen armeija hallitsevat edelleen olennaisesti Länsirantaa ja Gazaa. Palestiinan itsehallinto ei valvo rajoja, rajanylityspaikkoja eikä ilmtilaa. Itse asiassa Palestiinalaishallinto hallitsee vain 38 prosenttia Länsirannasta; muurin, tarkastuspisteiden ja juutalaisten siirtokuntien pirstomia maa-alueita. 60 prosenttia Länsirannasta kuuluu ns. C-alueeseen, minne palestiinalaisviranomaisilla ei ole pääsyä ilman Israelin lupaa. Gazassa rajat, rajan ylityspisteet, meri ja ilmatila ovat Israelin valvonnassa (lukuunottamatta Egyptin valvomaa etelärajan osaa).

Kuten Geneven sopimuksessa todetaan, miehityshallinto (joka Israel edelleen on kieltämisyrityksistään huolimatta) on velvollinen kaikin käytettävissä olevin keinoin turvaamaan ja pitämään yllä, yhteistyössä kansallisten ja paikallisten viranomaisten kanssa, lääketieteelliset ja sairaanhoitolaitokset ja -palvelut, julkinen terveydenhoito ja hygienia miehitetyllä alueella, erityisesti ottaen huomioon tarttuvien tautien leviämisen vastaisessa taistelussa vaadittavien ennaltaehkäisevien ja estävien toimien käyttöönotto ja soveltaminen (artikla 56).

Israelin taloudellinen ja maantieteellinen kontrolli Palestiinalaisshallinnon alueella on johtanut suureen eriarvoisuuteen. Vuonna 2018 palestiinalaisen terveydenhuollon keskimääräiset menot palestiinalaisalueilla olivat vain 344 dollaria verrattuna israelilaisen 3324 dollariin.

Terveydenhuoltojärjestelmän romahtamisen riski kasvaa päivittäin Länsirannalla ja vielä enemmän tiheästi asutussa Gazassa, jossa asuu noin kaksi miljoonaa palestiinalaista, pääasiassa köyhyydessä.

Viime aikoihin asti sairaalavuoteiden lähes kaikki kapasitetti oli käytössä. Vaikka Gazan sairaalat ovat saaneet kaivattuja happilaitteita, ne kärsivät edelleen covid-19-potilaiden hoitoon tarvittavien lääkkeiden ja kertakäyttöisten suojainten puutteesta.

Israelin hallituksen päätös rokotteen antamisesta vain Israelin kansalaisille ei ole vain moraalista epäoikeudenmukaisuutta, vaan se on itsetuhoista. Israel ei saavuta laumasuojaa rokottamatta palestiinalaisia. Israelissa ja siirtokunnissa työskentelee yli 130 000 palestiinalaista, ja sadat tuhannet israelilaiset matkustavat israelilaisten siirtokuntien välillä tai harjoittavat sotilaallista toimintaa miehitetyillä palestiinalaisalueilla.

Kun saimme lääkärintutkintomme, minä ja muut lääkärit vannoimme valan olla syrjimättä. Lääketieteen ja lääketieteellisen hoidon ei tulisi kohdella joitakin potilaita vähemmän hoidon arvoisina. Tällainen lähestymistapa rikkoo lääkärin arvoja ja koskemattomuutta ja satuttaa kaikkia – myös israelilaisia.

Mustafa Barghouthi

Kirjoitus perustuu New York Times -lehdessä 12.1.2021 julkaistuun kolumniin. Tiedot on päivitetty tätä lehteä varten 10.4.2021.

Tohtori Mustafa Barghouthi on vuonna 1954 syntynyt palestiinalainen lääkäri, aktivisti ja poliitikko, joka toimii Palestiinan kansallisen aloitteen (PNI), eli al Mubadaran, pääsihteerinä. Hän on ollut Palestiinan lakiasäätävän neuvoston jäsen vuodesta 2006 ja on myös Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) keskusneuvoston jäsen. Vuonna 2007 Barghouti oli palestiinalaisten yhtenäishallituksen tiedotusministeri. Hän on palestiinalaisen terveydenhuoltojärjestön, Palestian Medical Relief Societyn, hallituksen puheenjohtaja.

Lisää lukemista? Palaa verkkolehden etusivulle tai lataa PDF-muotoinen näköislehti.  

Tuomioistuimen päätöksen mukaan palestiinalaisen elokuvantekijän on maksettava vahingonkorvausta verilöylyyn osallistuneelle israelilaiselle sotilaalle

Israelin tuomioistuin on poikkeuksellisen drakonisella päätöksellä päättänyt, että dokumenttielokuvan ”Jenin, Jenin” näyttäminen Israelissa kielletään. Lisäksi kaikki elokuvan kopiot on kerättävä ja tuhottava. Tuomioistuin meni vielä pidemmälle ja määräsi verilöylyndokumentoineen miehen, ohjaaja ja näyttelijä Mohammad Bakrin, maksamaan vahingonkorvauksia verilöylyyn osallistuneelle israelilaiselle upseerille. Upseeri näkyi dokumentissa noin viiden sekunnin ajan.

Israelin sotilaallinen hyökkäys palestiinalaisten pakolaisleirille Jeninissä ja sen jälkeinen joukkomurha tapahtui maaliskuussa 2002. Armeija tuli leiriin tankkien, erikoisjoukkojen, komentoyksiköiden ja useiden reserviläisjoukkojen kanssa. Leiriä pommitettiin ilmasta ja maasta. Sadat palestiinalaistaistelijat puolustautuivat urheasti, pelkillä puoliautomaattisilla kivääreillä ja alkeellisilla sissisotataidoilla varustettuina. Kaksikymmentäviisi Israelin sotilasta menetti henkensä leirissä ja lukemattomia palestiinalaisia, lähinnä siviilejä, tapettiin.

Hiljennettyjen näkökulman hiljentäminen

”Jenin, Jenin” sisältää todistuksia kaiken ikäisiltä ihmisiltä, ​​jotka kokivat israelilaisten hyökkäyksen leirillä. On sydäntä särkevää kuunnella tästä kauheasta traumasta selviytyneiden ihmisten kuvauksia ja kokemuksia. Mutta Bakri itse ei koskaan esitä suoria syytöksiä elokuvassa. Hän näyttää kuvamateriaalia israelilaisista sotilaista, panssarivaunuista, miehistönkuljetusautoista sekä pidätetyistä palestiinalaisista. Elokuvassa ei kuitenkaan missään vaiheessa esitetä varsinaista syytettä ja on selvää, että elokuvassa esitellään vain leirillä asuvien ihmisten näkemyksiä.

Israelissa puhkesi mielenosoituksia heti, kun elokuva näytettiin. Bak­ria kutsuttiin natsiksi ja lehdistö ja yleisö parjasivat sitä, että hän uskalsi näyttää, mitä palestiinalaiset olivat kokeneet leiriin tulleiden israelilaisten sotilaiden käsissä. Sotilaat, jotka olivat osallistuneet ns. ”Jeninin taisteluun”, vaativat Israelin viranomaisia ​​sensuroimaan elokuvan eivätkä sallineet teatterien näyttää sitä, ja lopulta he saivat haluamansa.

Israelin elokuvavirasto (Israel Film Ratings Board) kielsi elokuvan sillä perusteella, että se on herjaavaa ja saattaa loukata yleisöä. Bakri valitti päätöksestä ja tapaus meni aina Israelin korkeimpaan oikeuteen, joka lopulta kumosi päätöksen. Siitä lähtien hyökkäykseen osallistuneet ovat etsineet tapoja haastaa elokuvan tekijät oikeusteitse.

Marraskuussa 2016 Nissim Meghnagi, varapäällikkö, joka osallistui Jeninin verilöytynä tunnettuun “operaatio Suojakilpeen”, vaati Bakrilta 2,6 miljoonan sekelin (vastaa noin 745 000 Yhdysvaltain dollaria) korvauksia. Meghnagi väitti kanteessaan, että hän esiintyy elokuvassa ja on nimetty elokuvassa ja että se halvensi israelilaisia sotilaita esittelemällä heitä sotarikollisina.

Bakri toi puolustuksessaan hyvin esille, että oikeudenkäynnin tarkoitus oli poliittinen vaino ja hiljentäminen ja että elokuva ei syytä nimenomaisesti Meghnagia. Bakrin mukaan se vain osoittaa leirin hyökkäyksen kokeneiden palestiinalaisten näkökulman. Silti Israelin miehitetyn Lydin kaupungin käräjäoikeus tuomitsi Meghnagin eduksi ja määräsi Bakrin maksamaan Meghnagille 55 000 dollaria. Nyt tapauksen odotetaan palaavan korkeimpaan oikeuteen.

Jeninin massamurhan muistomerkki

Sotarikosten historia

Israelin joukot eivät sallineet useisiin päiviin hyökkäyksen päätyttyä Punaisen Ristin tai muiden kansainvälisten tarkkailijoiden pääsyä leiriin. Tämä antoi heille mahdollisuuden siivota leiri ennen kuin kukaan ulkopuolelta pystyi todistamaan mitä oli tapahtunut.

Israelin viranomaiset, tuomioistuimet, tiedotusvälineet ja yleinen mielipide pitävät palestiinalaisten väitteitä sotilasyksiköiden ihmisoikeusloukkauksista, väkivallasta ja joukkomurhista valheina. Armeijan ja muiden Israelin valtion virastojen sisäisissä tutkimuksissa Israelin joukot ovat harvoin syyllisiä rikoksiin.

Syy siihen, että ”Jenin, Jenin” loi niin voimakkaan reaktion Israelissa, on se, että asianomaiset ihmiset ja jopa ne, jotka eivät suoraan osallistu siihen, tietävät, että Israel on tehnyt julmuuksia ja sotarikoksia. Israel väittää, että IDF on ”maailman moraalisin armeija”, mutta melkein jokainen israelilainen on joko todistanut tai tuntee jonkun, joka on nähnyt tai jopa tehnyt julmuuksia.

Kaikenlaisten sotarikosten tekeminen on syvälle juurtunut perinne Israelin armeijassa. Se palaa valtiota edeltävän aikakauden varhaisiin päiviin, jolloin sionistiset miliisit toimivat ennen varsinaisen Israelin armeijan muodostamista. Nämä miliisit muutettiin järjestetyksi armeijaksi vuoden 1948 Palestiinan etnisen puhdistuskampanjan keskellä. He olivat keskellä kauhistuttavaa rikosta, josta ei vielä ole saatettu ketään oikeuden eteen, kun heistä tuli virallinen armeija ja kun juutalaisista sionistisista uudisasukkaista tuli vastaperustetun apartheidvaltion kansalaisia.

Siksi elokuvaa ja itse Mohammad Bakria vastustetaan israelilaisten keskuudessa. Bakri kosketti avointa haavaa, ja koska hän on tunnettu palestiinalainen, jolla on Israelin kansalaisuus, israelilaiset ovat raivoissaan hänelle. Bakri uskalsi mennä leiriin ja puhua sen asukkaille näyttämällä niin kutsuttua “toista puolta”. Lisäksi elokuvan aikana tehdään hyvin selväksi, että leirin henkiin jääneillä ihmisillä on peräänantamaton asenne.

Elokuvan aikana kuulemme toistuvasti miten hyökkäyksestä selviytyneet, vaikka he istuisivatkin omien kotiensa raunioilla, toistavat että he rakentavat leiritalon toisensa jälkeen eivätkä koskaan anna periksi. Tämä on tuskin viesti, jonka israelilaiset – jotka vain vähän aikaa ennen olivat äänestäneet pahamaineisen Ariel Sharonin pääministeriksi – haluavat kuulla.

D9:n kuljettaja

Israelilainen toimittaja Tsadok Yehazkeli, joka työskentelee israelilaisessa päivälehdessä Yedioth Ahronothissa, julkaisi 31. toukokuuta 2002 hepreaksi artikkelin D9-puskutraktorin kuljettajasta, joka tunnettiin lempinimellä ”Karhu Kurdi”. ”Karhu” teki itselleen nimen Jeninin pakolaisleirin hyökkäyksen aikana, kun hän ajoi 72 tunnin ajan puskutraktorinsa lukemattomiin taloihin ja tuhosi kaiken polullaan, törmäten koteihin riippumatta siitä, asuttiinko siellä vai ei.

Hänet kerrottiin sanoneen: ”Tein heille jalkapallostadionin” ja ”En ole pahoillani. Olen ylpeä työstäni” ja ”En koskaan antanut ihmisille mahdollisuutta paeta taloista ulos ennen kuin hyökkäsin ja tuhosin heidän talonsa puskutrak- torillani. ” Mitään tätä ei näytetä tai mainita Bakrin elokuvassa, mutta se antaa kuvan leiriin saapuneiden israelilaisten joukkojen ilmapiiristä.

Armeijan yksikkö, jossa D9-kuljettaja toimi, sai mitalin toiminnastaan ​​hyökkäyksen aikana, ja ”Karhu Kurdiksi” tunnetusta miehestä tuli joukkojen sankari. Koska niin monet haudattiin raunioiden alle, kukaan ei tiedä tähän päivään asti, kuinka monta palestiinalaista tapettiin vuonna 2002 Jeninin pakolaisleirillä.

On vaikea ennakoida, mitä Israelin korkein oikeus päättää kuultuaan Bakrin tapauksen. Sotarikoksille ja julmuuksille rakentuneessa valtiossa voidaan kuitenkin odottaa, että kaikki hallituksen haarat työskentelevät yhdessä estääkseetotuuden ilmitulon. Harvat Israelin sotarikokset ovat yhtä dokumentoituja kuin tämä, joten ”Jenin, Jenin” on katsottava ja jaettava laajasti.

Miko Peled

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu englanniksi MintPressverkkojulkaisussa.

Kirjoittajasta: Miko Peled on israelilaisamerikkalainen kirjailija, puhuja ja ihmisoikeusaktivisti. Hän syntyi Jerusalemissa vuonna 1961 ja asuu Yhdysvalloissa. Miko kirjoittaa useissa verkkojulkaisussa ja julkaisee blogia (mikopeled.com). Hänen bloginsa pääaiheita ovat muurin purkaminen sekä Israelin apartheidijärjestelmän muuttaminen demokraattiseksi valtioksi, jossa on yhtäläiset oikeudet israelilaisille ja palestiinalaisille. Hän tuottaa myös The Miko Peled Podcastia ja on kirjoittanut englanninkieliset kirjat “General’s Son” ja “Injustice: The Story of the Holy Land Foundation Five”. Hän matkustaa säännöllisesti Palestiinaan, jossa hän puhuu ja työskentelee kansan vastarinnan, BDS-liikkeen ja muiden laillisten ryhmien kanssa. Tämän seurauksena Israelin viranomaiset ovat pidättäneet hänet useita kertoja aktivismistaan.

Lisää lukemista? Palaa verkkolehden etusivulle tai lataa PDF-muotoinen näköislehti.  

”Minä en ymmärtänyt, että hän oli vankilassa. Olin vain nelivuotias. Kävimme äidin ja isoäidin kanssa häntä katsomassa ja minä ajattelin, että hän oli siellä töissä. Vasta myöhemmin äiti kertoi isän pidätyksestä.” ”He ovat miehittäneet maamme. Kun isä vastustaa miehitystä, he pistivät hänet vankilaan”, hän kertoi. Adam kaipasi kovasti isää. ”Kun näin jonkun pojan kulkevan isänsä kanssa, tuntui tosi surulliselta.” 14-vuotiaana Adam kertoo, että nyt hän jo tietää, miten toimia surun kanssa. Kun hän tuntee sen tulevan, hän lähtee ulos pelaamaan toisten poikien kanssa.

Ahmed (16 v.) kertoo tottuneensa siihen, että isä on poissa. ”Mutta muistan yhden yön, jolloin isä nukkui meidän luona kotona. Hän nukkui lähellä minua. Minä heräsin ja hän oli siinä vieressäni. Tuntui turvalliselta”, Ahmad kuvaa hellimäänsä muistoa.

Adam ja Ahmed ovat Birzeitin yliopiston kansanterveysosaston haastattelemia nuoria tutkimuksessa, jossa Birzeit halusi selvittää, miten isän vankilassaolo vaikuttaa lapsiin. Miten he selviävät? Miten lapsen ympäristö suhtautuu asiaan, saavatko he tukea? Tutkijat hakivat ymmärrystä siihen, mitä tilanteessa voidaan tehdä. Tutkimuksen aikana vuonna 2012 palestiinalais-hallinnon kirjoissa oli yli 3000 lasta, joiden isät olivat vankilassa. Birzeitin tutkijat haastattelivat 16 iältään 14-21 -vuotiasta nuorta. Haastatteluissa tuli esiin, kuinka lapsi saattoi ajattelussaan normalisoida epänormaalin tilanteen, peittää tunteet tilanteen ”tavallisena” pitämisen alle. Tutkimuksen johtaja, professori Rita Giacaman sanoo, että saadakseen käsityksen lasten voinnista täytyy kuulostella lapsen omista puheista ja ilmaisuista, onko lapsella hyvä olla. Arabiankielessä oman olon vaihtelun kuvaamiselle on runsaasti ilmaisuja.

Sisaankaynti Birzeitin yliopistoon

Läheisten tuki tärkeää

Eniten lapset tuntuivat saavan lohtua ystäviltään ja perheiltään. He olivat kiintyneitä isovanhempiinsa ja sukulaisiinsa.. Vankilastakin käsin isät saattoivat tukea lapsiaan. Samia (19 v.) näytti tutkijoille pieniä esineitä, joita isä oli lähettänyt rakkaalle tyttärelleen. ”Isä rohkaisi minua koko ajan olemaan vahva ja kärsivällinen. Kun vankeus oli tosiasia elämässämme, hän opetti meitä tulemaan sen kanssa toimeen niin hyvin kuin mahdollista.” Erityisen hyvinä kokemuksina poliittisten vankien lapset pitivät heille järjestettyjä kesäleirejä. Kun kavereilla oli samoja kokemuksia, kanssakäyminen oli mutkatonta ja lohduttavaa.

Silti kaikki ei ollut aina hyvin

Arki muuttuu, kun isä on vankilassa. Silloin ei mennä muiden tapaan juhlapyhinä kyläilemään eikä osallistuta koulujen vanhempainiltoihin. Poliittisen vangin lapset saattavat myös jäädä eristyksiin, kun pelätään, että heidän kanssaan tekemisissä oleminen voi aiheuttaa harmeja. Isän veljet tunsivat itsensä vastuullisiksi ja saattoivat ikävästi rajoittaa lasten arkea. Siitä ei haluttu kertoa isälle vankilatapaamisissa. Perheen äidille miehen poliittinen vankeus saattoi merkitä lukittumista ahtaaseen tilaan. Lähiympäristö odottaa hänen pukeutuvan mustiin, rajoittavan liikkumistaan, olevan meikkaamatta ja käymättä kuntosalilla.

Pienet huolenpitäjät

Etenkin vanhimmista pojista tulee huolehtijoita, kun isä on vankilassa. Äiti saattaa odottaa, että vanhempi lapsi ojentaa isän tavoin nuorempia sisaruksia, jos nämä eivät käyttäydy hyvin. ”Joissain tilanteissa minä otan vastuuta, mutta joissain tilanteissa en halua sitä yhtään”, kertoi Ramah (15 v.) tutkijoille. Jotkut lapset kävivät töissä ansaitsemassa toimeentulon jatketta.

Birzeitissa on kehitetty kenttä-haastatteluiden pohjalta mittareita, joilla voidaan selvittää sodan ja poliittisen väkivallan jälkiä lapsissa, kun esimerkiksi Kansainvälisen terveysjärjestön (WHO) hyvinvointimittarit eivät tavoita miehitysalueiden nuorten kokemusta. ”Heistä ei näy päälle päin, mutta heillä on sisäinen haava. Meillä kaikilla, aikuisillakin on. Jatkuva epävarmuus, nöyryyttävät tilanteet, väkivaltaiset tapahtumat sen tekevät”, sanoo professori Giacaman. Birzeitin tutkimusryhmä on kehittänyt useita asteikoita, kuten altistuminen poliittiselle ja muulle väkivallalle, vaientaminen, epävarmuus ja ihmisoikeusloukkaukset. Niitä kutsutaan kärsimysmittareiksi.

Veitsi kiertää lapsen sisäisessä haavassa, kun isän tapaamiseen vankilassa liittyy tuntikausien odottelua tarkastuspisteillä, yhtäkkistä tapaamisen kieltämistä, vartijoiden halveksivia eleitä ja puheita, tapaamisten häirintää. Näistä huolimatta isän tapaaminen on lapsista tärkeää.

Sirkku Kivistö

Kirjoitus perustuu opintokäyntiin Birzeitin yliopiston kansansanterveysosastolle 26.10.2019 ja sen työntekijöiden tutkimusartikkeleihin. Artikkelit löytyvät netistä seuraavien linkkien takaa: https://doi.org/10.1111/chso.12263 ja https://doi.org/10.1525/jps.2018.47.2.9.

Sirkku Kivistö vastaa AKYS:n kummitoiminnasta Libanonin palestiinalaisleireissä. Hän on työskennellyt yhteistyöjärjestö Beit Atfal Assumoudin (BAS) kanssa jo vuodesta 1984 ja on myös Psykologien Sosiaalinen Vastuu (PSV) ry:n Libanonin työn koordinaattori. Siten hänelle on kertynyt tietoa palestiinalaisperheiden ja -lasten tilanteesta Libanonissa. Hän on tutustunut BAS:in kaikkiin kymmeneen leirikeskukseen ja niiden tekemään sosiaalityöhön eri puolilla Libanonia. Hän on käynyt kehitysyhteistyöhankkeiden seurannan vuoksi muutaman kerran vuodessa Libanonissa.

Lisää lukemista? Palaa verkkolehden etusivulle tai lataa PDF-muotoinen näköislehti.  

Viime aikoina juutalaisiin kohdistuneiden hyökkäysten lisääntyminen on aiheuttanut pelkoa antisemitismin kasvusta, minkä johdosta valtiot ja muut tahot ovat aktivoituneet kehittämään toimia antisemitismin torjumiseksi.

Tässä yhteydessä esiin on tullut, ei vähiten johtavien israelilaispoliitikkojen ja Israelia tukevien järjestöjen taholta, “uusi antisemitismi”. Tämä jo 1970-luvulla ensimmäisiä kertoja käytetty ilmaisu tarkoittaa lyhyesti sanottuna lähinnä “uuden vasemmiston” taholta tulevan Israelin hallituksen politiikan ja sionismin arvostelun pitämistä antisemitisminä. Israelilaiset poliitikot ovat rutiininomaisesri viljelleet antisemitismisyytöksiä Israelia ja sen politiikkaa koskevan arvostelun ja toiminnan tukahduttamiseksi.

Muun muassa Israelin pääministeri Netanjahun ja Trumpin vävyn Jared Kushnerin mukaan “antisemitismi ja antisionismi ovat sama asia”. Erityisesti Palestiina-aktivismi, kuten palestiinalaisten kansalaisjärjestöjen alkuun panema BDS-kampanja, on poliitikkojen taholta ja erilaisten instituuttien raporteissa leimattu antisemitistiseksi Israelia demonisoivaksi vihaliikkeeksi, mutta myös esimerkiksi miehitetyillä alueilla tapahtuneita sotarikoksia tutkiva Kansainvälinen rikostuomioistuin on saanut kuulla olevansa “modernin antisemitismin työpaja”. Nykyisin Israelissa yleinen käsitys on että kaikella erityisesti Euroopasta tulevalla palestiinalaisten kohtelua koskevalla kritiikillä on juurensa antisemitismissä.

Viime vuosina keskustelun keskiössä on ollut International Holocaust Remembrance Alliance (IHRA)-järjestön antisemitismimääritelmä, jonka hyväksymisen puolesta viranomaisten käyttöön antisemitismin tunnistamiseksi ja sanktioimiseksi järjestö on kampanjoinut aktiivisesti erityisesti Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Alunperin määritelmä laadittiin yli 15 vuotta sitten keskusteludokumentiksi silloista Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskusta (EUMC) varten etupäässä auttamaan eurooppalaisia toimijoita antisemitismin käsittelyssä. Keskus ei ottanut määritelmää käyttöön. 2016 IHRA hyväksyi määritelmän sellaisenaan ja lisäsi siihen esimerkkejä antisemismin ilmenemismuodoista. Vaikka IHRA:n edustajakokous hyväksyi vain varsinaisen 38 sanan määritelmän, IHRA:n toimisto on ajanut sen hyväksymistä hallituksille ja muille tahoille esimerkkeineen ikään kuin se olisi virallinen IHRA:n antisemitismimääritelmä.

Määritelmään tarttuivat myös useat sionistijärjestöt, Israelin hallitus ja ulkoministeriö, joka on asettanut määritelmän edistämisen korkeimman luokan diplomaattiseksi tavoitteeksi. Netanjahu on kehottanut kaikkia maita omaksumaan IHRA-määritelmän. Toisaalta Netanjahu pitää yllä hyviä suhteita Euroopan äärioikeistoon ja antiliberaaleihin valtiojohtajiin, jollaiset on perinteisesti kytketty antisemitistisiin salaliittoteorioihin. Tämä näennäinen ristiriita selittyy tarkkailijoiden mukaan sillä, että nämä maat eivät välitä palestiinalaisten kohtelusta eivätkä “vasemmiston” universaaleista ihmisoikeuksista, mutta ne tukevat Israelia ja niiden avulla voidaan hajottaa Euroopan rintamaa suhteessa miehitykseen.

Määritelmä on herättänyt myös voimakasta vastustusta. Amerikkalainen Middle East Peace -säätiö kuvaa tilannnetta seuraavasti: “Mediassa, sosiaalisessa mediassa ja valtavirtaisessa poliittisessa keskustelussa on lähes päivittäin IHRA-määritelmää tukevia puheenvuoroja, joissa kuitenkin liian usein sivuutetaan perustellut ja konkreettiset sen sisältöä ja käyttöönottoa koskevat olennaiset ja perustuslailliset huolet ja vastaväitteet. Silti uusi määritelmä on ollut valtavan kiistelyn ja lukemattomien vastaväitteiden keskipisteenä; niitä ovat esittäneet antisemitismin ja Holokausti-tutkimuksen asiantuntijat ja tutkijat Yhdysvalloista, Israelista ja muualta maailmasta, edistykselliset juutalaisjärjestöt, johtavat lakiasiantuntijat, palestiinalaisia ja palestiinalaisten oikeuksia puolustavat järjestöt ja muut.” Säätiö on koonnut IHRA-määritelmän aiheuttamia huolia ja vastaväitteitä sisältäviä lausuntoja tietokantaan, jossa oli helmikuussa yli 120 kirjoitusta.

Määritelmän analyyttisen kritiikin mukaan se ei epämääräisyytensä, ristiriitaisuutensa ja puutteellisuutensa johdosta sellaisenaan täytä hyvän ja soveltamiskelpoisen määritelmän kriteereitä. Sen soveltaminen johtaa virheille alttiiseen tapahtumien ja faktojen arvioimiseen arvioijien ennakkoasenteiden tai vallitsevien tulkintojen pohjalta selvien kriteereiden sijasta, mikä avaa oven sen poliittiseen välineellistämiseen. Määritelmän sisällön osalta arvostelua ovat herättäneet ennen muuta IHRA:n lisäämät yksitoista esimerkkiä. Niissä ja selittävissä huomautuksissa on seitsemän viittausta Israeliin ja Israelin ja arabien väliseen konfliktiin. Useiden arvostelijoiden mukaan määritelmän käyttöä ajavien pohjimmainen tarkoitus on tukahduttaa Israel-kritiikki, joka kuitenkin on osa demokratiaan kuuluvaa sananvapautta, eikä sitä pitäisi käyttää ollenkaan. Monet juutalaistaustaiset arvostelijat näkevät miehityksen ja palestiinalaisten sorron puolustamisen maailman kaikkien juutalaisten nimissä päinvastoin ruokkivan antisemitismimiä.

Yksi arvostelijoista on alkuperäisen määritelmän laatija Kenneth Stern, joka on varoittanut presidentti Bideniä IHRA-määritelmän ongelmista. Hänen mukaansa määritelmä esimerkkeineen ei puutu lainkaan antisemitismin nousun varsinaisiin syihin, jollaisia ovat yleinen ihmisten vastakkainasettelu ja demokraattisten instituutioiden kyseenalaistaminen. Hänen mukaansa määritelmää ei ole koskaan tarkoitettu puheen vaimentamiseen, mutta juutalaisryhmät ovat väärinkäyttäneet sitä leimaamaan sionismin vastaiset ilmaukset luontaisesti antisemitistisiksi, jotka pitää tukahduttaa. Oikeampaa politiikkaa olisi rohkaista valtiota käyttämään resurssejaan tuomaan yhteen kansalaisjärjestöjä, tutkijoita, sosiaalisen median yrityksiä ja niin edelleen hakemaan parempia tapoja vihan, antisemitismi mukaan luet­­tu­na, houkuttelevuuden vähentämiseksi.

Määritelmä on hyväksytty useissa maissa joko esimerkkeineen tai ilman, kun hallitukset ymmärrettävästi haluavat edistää antisemitismin leviämistä estäviä toimia, ja näiden lisäksi aluehallinnoissa, oppilaitoksissa ja niin edelleen. Siihen vedoten on estetty Palestiina-aiheisia tilaisuuksia ja muita tapahtumi ja evätty rahoitusta. Tällaisia kieltoja on myös kumottu useissa tuomioistuinten päätöksissä Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kumonnut Ranskassa BDS-aktivisteille annetun tuomion sananvapausoikeuden vastaisena.

Euroopan unionissa komissio nimesi 2015 antisemitismin vastaisen taistelun koordinaattorin. Koordinaattori on edistänyt voimakkaasti IHRA-määritelmän käyttöönottoa esimerkkeineen huolimatta järjestöjen ja asiantuntijoiden vastalauseista. Komissio on käyttänyt määritelmää työnsä perustana vuodesta 2017. Vuonna 2019 aloitti työnsä suurten juutalaisten yhteistyöryhmien ja Israelin hallituksen aloitteeesta perustettu komission antisemitismin vastaisen taistelun työryhmä, johon osallistuu jäsenmaiden ministeriöiden ja juutalaisjärjestöjen edustajia. Myös palestiinalaisten oikeuksien puolesta toimiva kahtatoista juutalaisjärjestöä edustava European Jews for a Just Peace pyysi saada osallistua työryhmään, mutta järjestön anomuksen käsittelyn aikana komissio muutteli työryhmään pääsyyn oikeuttavia kriteerejä, niin että sitä ei hyväksytty. Asiasta on tehty kantelu EU:n oikeusasiamiehelle. Kuluvan vuoden tammikuussa komissio julkaisi käsikirjan IHRA-määritelmän soveltamiseksi käytännössä.

Oman käsikirjansa IHRA-määritelmän soveltamiseen kansalaisjärjestöjen rahoituksessa on julkaissut myös NGO Monitor -säätiö, joka on erikoistunut löytämään Israelin delegitimointia kansalaisjärjestöjen toiminnasta. Sen mukaan “monet instituutiot, jotka väittävät edustavansa ihmisoikeuksia ja humanitaarisia arvoja sen sijaan levittävät antisemitististä puhetta ja kielikuvia”. Tällaisia ovat “Human Rights Watch ja Amnesty International, lukuisat palestiinalaiset kansalaisjärjestöt ja muut ryhmä ympäri maailmaa”. Tällaisen kansalaisjärjestöjen antisemitismin torjumiseksi valtioiden tulisi ottaa IHRA-määritelmä käyttöön järjestöjen rahoituspäätöksiä tehtäessä.

IHRA-määritelmää levitetään myös internetiin. Juutalaisjärjestöt ovat suosittelleet ‘Parlamenttien välinen online-antisemitismin vastainen työryhmä’ -nimistä ryhmää vaatimaan some-jättejä ottamaan se käyttöön. Israel on pyytänyt Facebookia asettamaan sanat ‘sionisti’ ja ‘juutalainen’ toistensa synonyymeiksi vihapuhesanastossaan.

Antisemitismin ja antisionismin suhteellisuus käy hyvin ilmi edellä mainitun Kenneth Sternin kirjoituksessa New York Timesissa: “Olen sionisti. … Epäilen, että jos Kushner [Trumpin neuvonantaja] tai minä olisimme syntyneet 1948 karkotettuun palestiinalaisperheeseen, meillä voisi olla toisenlainen käsitys sionismista, eikä sen tarvitse olla siksi, että panettelemme juutalaisia tai ajattelemme heidän vehkeilevän ihmiskunnan vahingoksi.”

Astetta pitemmälle menee amerikkalais-israelilainen aktivisti ja kolumnisti Gershon Baskin, joka sanoo, että ei voi kutsua itseään enää sionistiksi, ja kysyy: “Onko siirtokuntien rakentaminen Länsirannalle sionismia? … Onko palestiinalaisten evakuoiminen kodeistaan Länsirannan C-vyöhykkeeltä sionismin perimmäinen tarkoitus? Onko palestiinalaisten paimenten vesilähteiden tuhoaminen Jordan-joen laaksossa sitä, mitä sionistit tekevät? Heitelläänkö palestiinalaisten ajoneuvoja kivillä sionismin nimissä? Onko palestiinalaisten oliivipuiden juuriminen ja palestiinalaisten estäminen korjaamasta oliivisatojaan sionistinen missio? … Onko demografiakortin käyttäminen (liian paljon arabeja) modernin sionismin perimmäinen osoitus ja sionististen poliittisten puolueiden ja järjestöjen keino saada kannatusta? … Mikä ero on valkoisen ylivallan, kuten sen on ilmaissut USA:n lähtevä presidentti Trump ja hänen peruskannattajakuntansa, ja Israelin valtion juutalaisen ylivallan välillä?”

Ehkä radikaaleimman protestin on tehnyt entinen Knessetin puheenmies, Israelin virkaatekevä presidentti ja Juutalaisneuvoston puheenjohtaja Avraham Burg, joka on anonut Israelin viranomaisilta, että hänen merkintönsä juutalaisena poistettaisiin väestörekisteristä. Hän ei ajattele voivansa enää kuulua juutalaiseen kansakuntaan uuden kansallislain voimaan tulon jälkeen, koska kuuluminen siihen tarkoittaa “kuulumista herroihin”. “Otaksun, että lain takana olevat ihmiset haluavat pohjimmiltaan Israelin olevan toisenlaisella perustuslaillisella perustalla kuin Itsenäisyysjulistuksen tarkoittamalla – perustuvan paljon enemmän uskonnolliselle sionismille ja yhden ryhmän ylivallalle …”

IHRA-määritelmän vaihtoehdoksi yli 200 holokaustin, juutalaisuuden ja Lähi-idän tutkijaa Israelista ja muista maista on allekirjoittanut “The Jerusalem Declaration on Antisemitism” -nimisen julistuksen. Tavoittteena on ollut IHRAa selkeämpi ja perinpohjaisempi antisemitismin määritelmä ja ohjeistus antisemitismin tunnistamiseksi, joka ottaa huomioon myös antisemitistisiksi tulkittavien ilmaisujen kontekstin. Julistuksen mukaan palestiinalaisten oikeuksien vaatiminen, siionismin arvostelu ja vastustaminen, tosiasioihin perustuva Israelin valtion arvosteleminen ja siihen kohdistuva boikotointi, divestointi ja sanktiointi eivät ole antisemitismiä. Palestiinalaisten ja juutalaisten ihmisoikeusjärjestöjen arvioissa Jerusalemin julistus, vaikka se korjaakin IHRAn pahimpia harhaanjohtavia näkökantoja ja voi olla hyödyllinen IHRA-kampanjaa vastaan, nähdään vielä riittämättömäksi antisemitismin ja yleensäkin rasismin hävittämiseksi ja sen kohdistavan juutalaisvastaisen rasismin ongelmaa kohtuuttomasti palestiinalaisten vapaustaistelun ympärille.

Arabikansojen ystävyysseuran toiminta keskittyy arabimaiden ihmisten ja erityisesti palestiinalaisten oikeuksiin, mutta seura on ottanut kantaa myös antisemitismiin todeten kannanotossaan sen olevan rasismin yhtenä muotona jyrkästi seuran arvojen vastaista. Kuitenkaan “Israelin valtion, sen taustalla olevan sionistisen ideologian ja Israelin armeijan arvostelu ei ole antisemitismiä. … AKYS raportoi Israelin ihmisoikeus- ja sotarikoksista sekä kertoo laittoman miehityksen vaikutuksista palestiinalaisten elämään ja tukee heidän väkivallattomia kampanjoitaan.”

Seppo Rinne

Lisää lukemista? Palaa verkkolehden etusivulle tai lataa PDF-muotoinen näköislehti.  

41 km pitkällä ja 10 km leveällä Gazan kaistaleella asuu lähes 2 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa on tullut alueelle pakolaisina israelilaisten ajettua heidät pois kodeistaan muualta Palestiinasta. Israel hyödyntää aluetta uusien asetyyppiensä testaamiseen.

Asukkaat joutuvat kokemaan sen jatkuvina pommituksina. Gazassa monet elävät rauniotaloissa. Jotkut myös rakentavat sinnikkäästi uusia asuntoja käyttäen pommitettujen talojen materiaaleja raken nusaineina.

Israel ei päästä ulkomaalaisia tutustumaan Gazan oloihin, kuten ilmenee Anna Kontulan kirjasta ’Muuri, matka maailman suurimpaan vankileiriin’. Israel ei myöskään salli gazalaisten pääsyä ulos vankilastaan eikä Israelin kanssa sovun tehnyt Egypti päästä gazalaisia Egyptin rajan yli kuin ani harvoin, ja silloinkin tarkoin vartioituina.

Gazalaisten tammikuisen raportin mukaan alueen olot huononevat joka päivä. Israelin piiritys heikentää ihmisten terveyttä, energian saantia, työ- ja opiskelumahdollisuuksia sekä puhtaanapitoa. Yli puolet väestöstä ja kaksi kolmasosaa nuorista on vailla työtä. Gazalaisia kuolee ja haavoittuu vähän väliä Israelin pommituksissa. Vuoden vaihteessa ihmiset kauhistuivat todella, kun Israel lähetti Gazan kaupunkiin kerralla viisi ohjusta, joilla vahingoitettiin lastensairaalaa, koulua, vammaisten keskusta ja useita asuinrakennukia. Mitä uhkaa lapset ja vammaiset aiheuttavat Israelille?

Israelin pommituksista ei mediassa kerrota, koska palestiinalaisten tappaminen ei ole mikään yllättävä uutinen ja koska alueella ei ole ulkomaisia silminnäkijöitä, jotka raportoisivat maailmalle gazalaisten hädästä.

Eristäminen ei turvannut Gazaa koronalta, joka tuli kaiken muun kurjuuden päälle. Ahtaan asutuksen takia korona levisi Länsirantaakin helpommin. Pandemian alkaessa maassa oli vain yksi hengityslaite.

AKYS on Gaza-keräyksen varoilla lähettänyt vuosittain tukeaRamallah’ssa päämajaansa pitävän, Mustafa Barghoutin johtaman, Palestinian Medical Relief Societyn (PMRS) Gazan toimipisteelle. AKYSin lähettämillä rahoilla Gazassa on voitu hankkia ensiapulaukkuja Israelin hyökkäyksiin varautumiseksi sekä koronavirusta torjuvia hygienialaukkuja.

Gazan tukitili on kustannussyistä päätetty yhdistää Betlehem-tiliin FI95 8000 1300 9905 05. Tuttu viitenumero 3214 säilyy. Tämän vuoden ajan maksun voi vielä suorittaa erilliselle Gaza-tilille FI14 8000 2710 0992 26, samalla viitenumerolla.

Ilona Junka

Lisää lukemista? Palaa verkkolehden etusivulle tai lataa PDF-muotoinen näköislehti.