AKYSin yhteistyöjärjestö Betlehemissä, Amjaad Community Development, on lähettänyt raportin vuoden 2017 toiminnasta. Puheenjohtaja Ilona Junka kiittää kaikkia Betlehem-työn tukijoita. AKYS on avustanut Amjaadia sosiaalityöntekijä Jamila al Shaamin palkkaus- ja toimintakuluissa 300 €/kk, yhteensä 3600 €. Betlehem-tukitili: FI95 8000 1300 9905 05, viite 3007. Rahankeräyslupa: Poliisihallitus RA/2018/1232 ajaksi 01.01.2019 – 31.12.2020 koko maassa poislukien Ahvenanmaa. Varat käytetään humanitaariseen avustustyöhön Betlehemissä ja Gazassa vuosina 2019 ja 2020. <

Amjaadin työn painopistelaueita olivat paikallisen väkivallan purkaminen, avoimien ovien toimiinta ja työpajat toivotuista aiheista. 

Amjaad haluaa purkaa paikallista väkivaltaisuutta

Palestiinalaisten elämässä vaikeuksia riittää: Israelin toimesta taloja puretaan, aseettomia ihmisiä ammutaan, ihmisiä nöyryytetään. Näitä paineita ei ole helppo kestää, vaan ne ovat johtaneet mm. siihen, että palestiinalaisyhteisössä esiintyy keskinäistä väkivaltaa. Stressaantuneet vanhemmat saattavat pahoinpidellä lapsia, samoin opettajat ja koulukaverit.

Amjaad piti tammi-elokuussa neljän tilaisuuden sarjan, joissa väkivalta-aihetta käsiteltiin 60 väkivaltaa kokeneen lapsen kanssa.

Amjaadin sydämenasiana on myös naisten tasa-arvo ja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy. Aihetta käsiteltiin 18 väkivaltaa kokeneen nuoren naisen kanssa. Nämä keskustelut helpottavat väkivallan uhrin toipumista ja auttavat torjumaan väkivallan uusiutumista.

Jamila auttaa köyhien perheiden lapsia kouluaineissa, järjestää heille virkistystoimintaa sekä järjestää kuukausittain kokouksia nuorille, jotka tarvitsivat apua ja neuvoja elämäänsä. Samalla Amjaad saa monista nuorista sitoutuneita apureita, jotka ovat muun muassa valmiita auttamaan kuljetuksissa avoimien ovien päivinä tai kesäleirien yhteydessä. Apu siis kulkee kumpaankin suuntaan.

Työpajoissa pyrittiin opettamaan erilaisia asioita

Koulutustyöpaja stressin helpottamiseksi. Stressistä kärsiville naisille ja nuorille tytöille perustettiin koulutustyöpajoja. Niihin osallistui Betlehemin alueelta 54 henkeä, joista osa tuli Betlehemissä sijaitsevilta pakolaisleireiltä. Tärkeänä toimintamuotona olivat rentoutumisharjoitukset ja niiden jälkeinen yhteinen keskustelu.

Sosiaalinen media.Toinen työpaja käsitteli sosiaalista mediaa ja naisten suojelua: miten estää kiusatuksi joutuminen somessa. Tilaisuus kiinnosti. 80 naista ja nuorta tyttöä tuli osallistumaan tämän aiheen käsittelyyn.

Tuloja tuottavia projekteja.Kolmannen työpajaan aiheena oli auttaa vähävaraisia naisia saamaan neuvoja ja resursseja voidakseen aloittaa tuloja tuottavia projekteja, kuten perinteisten käsitöiden tekemistä ja puutarhan hoidosta. Tähän koulutukseen osallistui 30 varattoman perheen äitiä Betlehemin lähikylistä.

Vanhuksillepidettiin 10 tilaisuutta, joissa puhuttiin muun muassa terveellisestä ruokavaliosta, diabeteksen ehkäisystä ja hoidosta, ohjattiin virkistystoimintaa ja liikuntaa.

Avointen ovien päiväpidettiin tammi-elokuun aikana kaksi kertaa. Avointen ovien päivään saavat kaikki kiinnostuneet osallistua. Niissä toteutetaan esimerkiksi koulutukseen, terveydenhoitoon tai virkistystoimintaan liittyviä teemoja. Tapahtumissa voi ideana olla terveystietojen jakaminen, mutta aiheena saattaa olla myös urheilu ja leikit.  Raportin mukaan lasten tapahtumassa voi olla vaihtoehtoina urheilu, tarinankerronta, käsityöt ja musiikkinurkka, joista jokaiselle on oma ohjaaja. Lapset voivat valita, mihin haluavat osallistua.

Viime vuonna ensimmäinen avointen ovien päivä pidettiin Hassanin kylässä Betlehemissä, jonne saapui 28 äitiä lapsineen. Toinen pidettiin Jamilan kotikylässä Battirissa, ja sinne saapui 22 iäkästä ihmistä.

Ilmapallot
Lapset istuvat valokuvassa totisen oloisina, mutta riemu palloista nousee kohta, kun kuvauksen jälkeen päästään leikkimään.
Liikunta
Kymmenkunnan naisen ryhmä osallistuu säännöllisesti ryhmäistuntoihin ja liikuntatuokioihin, joissa naiset saavat tukea psykososiaalisen työn koulutuksen saaneelta Jamilalta.
Piirtämistä
Nuoria piirtelemässä kesätapahtumassa. Piirustusvälineet eivät ole palestiinalaislapselle mikään itsestäänselvyys, siksi nämä tapahtumat vetävät innokkaita osallistujia.
Ruuanlaitto
Diabeetikkonaisia ja diabeetikkolasten äitejä on kutsuttu ruuanlaittokurssille, jolla sosiaalityöntekijä Jamila ohjaa terveellisen ruuan tekoa, siis enemmän vihanneksia, vähemmän valkoisia jauhoja. Tämä toiminta, kuten myös liikunnan tärkeyden korostaminen on peruja jo vuosilta 2006-14, jolloin ulkoministeriö tuki sekä diabetestietouden levittämistä että terveiden elämäntapojen opettamista Betlehemin diabeetikoille.
Facebooktwitterpinterestmail