“Tunsin olevani kuin lintu, joka lentää” – Stressinsäätelykeinot tuottivat helpotusta Beit Atfal Assumoudin sosiaalityöntekijöille
Tunnelma oli iloinen, kun Stress reduction –työpajan osallistujat, Beit Atfal Assumoudin (BAS) 15 sosiaalityöntekijää, kokoontuivat Mar Eliasin keskukseen Beirutissa: halauksia, poskisuudelmia, hymyjä, naurua.
Osallistujilla oli jo kokemusta vastaavasta koulutuksesta viime maaliskuulta. Yhtä lukuun ottamatta he opiskelivat silloin stressinsäätelyä Nina Lyytisen ja Kirsti Palosen kanssa kolmen päivän ajan. Nyt yksi osallistuja oli uusi ja lisäksi keskuksen työntekijä ujutti itsensä lounastauon jälkeen mukaan harjoituksiin, vaikka ei ollut osallistujalistalla. Myös kissa tassutteli ja lepäili pitkiä aikoja ovensuussa.
Alkuun osallistujat arvioivat omaa tämänhetkistä stressiään vastaamalla kyselylomakkeeseen ja sitten etsimällä sijaintinsa lattialle kuvitellulla stressijanalla (0 – 10, ei stressiä – äärimmäinen stressi). Kun oli sen jälkeen mietitty, mikä voisi vähentää tätä stressitasoa, kukin siirtyi stressijanalla kohtaan, jossa voisi olla käytettyään kuviteltuja keinoja. Mielikuvaharjoitus sujui hyvin, mutta nuorin osallistuja jäi seisomaan äärimmäisen stressitason päähän. Saimme selityksen tähän myöhemmin, kun osallistujat jakoivat stressikokemuksiaan viime tapaamisen jälkeen.
Hengitysharjoituksia toistettiin useaan otteeseen. Niistä ensimmäisen jälkeen osallistujat kertoivat, mitä on jäänyt pysyvämmäksi käytännöksi puolen vuoden takaisesta työpajasta. Useat kuvasivat eri tavoin sitä, että he pystyvät paremmin tunnistamaan stressirektioitaan ja stressitasoaan ja käyttämään stressinsäätelykeinoja tarpeen mukaan. Erityisen usein mainittiin hengitysharjoitusten käyttö.
Monet mainitsivat, miten merkittävä kokemus heille oli ollut yhteinen patikointi luonnossa ja sen yhteydessä tehdyt harjoitukset. Pelkkä muisto retkestä ja kauniista maisemista sekä siellä koetuista tuntemuksista tuotti mielihyvää. Erityisen suuri vaikutus kolmipäiväisen työpajan patikointiosuudella oli sosiaalityöntekijään, jolla oli suurimmat vaikeudet selvitä maastossa. Hän motivoitui pitämään huolta itsestään ja alkoi kävellä aamuisin. Painokin on pudonnut.
Muutama sosiaalityöntekijä kertoi, että he eivät tällä hetkellä tunne itseään kovin stressaantuneiksi, mutta he olivat vähemmistö. Useimmilla oli kuluneiden kuuden kuukauden aika ollut raskaita kokemuksia. Moni itki niistä kertoessaan, minkä koimme merkittäväksi luottamuksen osoitukseksi. Erityisen vaikeita olivat kuolemantapaukset ja sairastumiset perheen piirissä. Myös oman perheen taloudelliset ongelmat tuottivat paineita. Nuorin osallistuja teki kahta työtä, koska isä ei ollut töissä. Sisäinen ristiriita oli vaikea: toisaalta hän halusi tukea perhettään, toisaalta hän olisi halunnut opiskella, mihin ei ollut mahdollisuutta. Muillakin oli vaikeuksia opiskeluissa esim. taloudellisista syistä.
Stressitekijät eivät ole yksiselitteisen pahoja. Lisääntynyt vastuu tai muutokset työtehtävissä voivat olla palkitsevia, mutta samaan aikaan tuottaa paineita, kun on uuden edessä. Pelkästään painostavaa on, että turvallisuustilanne on joillakin alueilla heikentynyt. Silloin ei voi käyttää rutiininomaisia stressinsäätelykeinojaan, esim. pitkiä kävelyjä ystävien kanssa.
Osallistujien huomiota ohjattiin siihen, että toisten raskaiden kokemusten kuunteleminen tuottaa sijaisstressiä, mistä syystä sosiaalityöntekijän on tärkeää tauottaa työtään. Koulutuksen aikana annettiin tästä esimerkkiä ja kokemusten jakamisen aikana tehtiin myös harjoituksia, kuten fyysinen ravisteluharjoitus, joka rinnastettiin patikointiretkellä harjoiteltuun stressihuutoon. Senkin tarkoitus oli paineen purkaminen.
Osallistujien mahdollisuuksia tunnistaa stressitasoaan ja stressin varomerkkejä syvennettiin liikennevalometaforan avulla. Pohdittiin, miten tunnistaa, ettei ole stressaantunut, stressinsäätely toimii ja palautuminen on riittävä (vihreä valo) ja miten tietää että on stressaantunut, mutta selviää, kun viimeistään alkaa painaa jarrua ja käyttää opittuja stressinsäätelykeinoja (oranssi). Opetettiin myös tunnistamaan, milloin tietää, kun on punaisella ja uupumuksen puolella, jolloin tarvitsee intensiivisempää apua tilanteen muuttamiseksi. Osallistujia motivoitiin rutiinimaiseen stressinsäätelyyn suojaavana tekijänä.
Lounastauon jälkeen osallistujat arvioivat stressitasonsa, minkä jälkeen tehtiin työpajan pisin neljän elementin stressiharjoitus ja sen jälkeen uudelleen stressitason arviointi. Harjoituksen jälkeen stressaantunein osallistuja kuvasi prosessiaan: ”Ennen harjoitusta koin, että stressi oli kuin kivi ruumiissani. Harjoituksen jälkeen en tuntenut itseäni stressaantuneeksi, vaan olin kuin lintu, joka lentää.” Useampi kertoi olevansa rentoutunut, jopa uninen.
Sen jälkeen alettiin työskennellä luovalla puolella ja kuvattiin tämän hetken tunnetilaa ”taidetyöpajassa”. Tulokset olivat kauniita ja värikkäitä. Kukin taitelija kertoi, mitä tunteita hänen teoksensa ilmensi: rentoutuneisuutta, onnellisuutta, uutta päivää, rauhaa, iloa, vapautta, rakkautta, toivoa, sympatiaa.
Lopuksi käytiin läpi mitä osallistujat ottivat mukaansa tämän päivän työpajasta. Tärkeänä pidettiin neljän elementin stressinsäätelyharjoitusta, perhoshalausta, rutiinien rikkomista, myönteisten ajatusten merkitystä, liikennevalomielikuvaa ja uskoa siihen, että selviytyy. Osallistujille oli myös tärkeä sinänsä muistikuva tämänpäiväisestä työpajasta ja myönteisistä tuntemuksista sen aikana.
