Vierailin helmikuussa Shatilan pakolaisleirissä, joka sijaitsee Libanonin pääkaupungissa, Beirutissa. Shatilassa toimii palestiinalaisjärjestö Beit Atfal Assumoud, jonka tiloissa tapasin 9-vuotiaan Nour AbdelHadin. Tyttö oli hakemassa ruokaöljyä viemisiksi äidilleen.
Järjestön sosiaalityöntekijä Jamile Shehade kertoi Nourin käyvän päivittäin. Hän jatkoi, että myös tytön koulunkäynnistä oli tullut säännöllistä: Nour herää aamulla isänsä kanssa, syö aamupalan, hakee Shehadelta pienen taskurahan – ja suuntaa kouluun. Ennen tyttö vain kuljeskeli kaduilla vailla huolenpitoa.
Koska olin utelias kulkemaan Nourin koulumatkan, pyysin tyttöä oppaakseni. Hän käveli tottuneesti pakolaisleirin katuja, tällä kertaa isänsä Fadi AbdelHadin ja Shehaden kanssa…
Seurasin kolmikkoa kapeilla kujilla kameran kanssa. Nourin koulumatka on pituudeltaan vajaan kilometrin mittainen, muttei aina turvallinen kulkea.
matkalla
Huom! Kutakin kuvaa klikkaamalla, saat katsella sitä suurempana.
Palestiinalaistyttö Nour AbdelHadi on syntynyt ja kasvanut Shatilan pakolaisleirissä. Hän tuntee alueen kadut ja liikkuu niillä myös yksikseen…
Toisaalta hän pitää mielellään isäänsä kädestä koulumatkallaan.
saapuminen
Nour ja Fadi AbdelHadi lähestyvät koulua. Fadi-isä on tyytyväinen Beit Atfal Assumoud -järjestöltä saamaansa tukeen, jota hän tarvitsikin kipeästi pitääkseen huolta lapsistaan.
Nour kulkee koulumatkansa useimmiten yksin, sillä tavallisesti hänen isänsä saattaa pikkuveljet päiväkotiin Beit Atfal Assumoudin tiloihin. Matka sujuu kuulemma 9-vuotiaalta ongelmitta – myös itsekseen.
koulun piha
Sosiaalityöntekijä Jamile Shehade ja Nourin isä Fadi AbdelHadi tekevät yhteistyötä AbdelHadin lasten kasvatuksessa.
Myös näkymät koulun takana paljastavat, ettei Shatilan pakolaisleiri ole telttakylä. Vuosikymmenien kuluessa Shatilasta on kasvanut noin 25 000 ihmisen asuttama alue, jossa talojen korkeudet jatkavat kasvuaan…
Ensimmäiset pakolaiset Palestiinasta tulivat Shatilaan 1940-luvun lopulla. Osa alueella asuvista palestiinalaisista on pakolaisia jo neljännessä polvessa.
Tietä koulun edustalla taitetaan useimmiten jalan tai skoottereilla, mutta omia kaistoja ei menopeleille ole.
Nourin koulun nimi on Ramallah. Libanonin palestiinalaisleireissä sijaitsevat UNRWA:n ylläpitämät koulut on nimetty palestiinalaiskaupunkien mukaan. Lasten ei haluta unohtavan, mistä he ovat kotoisin, vaikka suuri osa aikuisista on menettänyt toivonsa kotiinpääsystä.
paluu
Jotta Nour saatiin menemään kouluun säännöllisesti, Jamile Shehade keksi työlle pienen kannusteen – taskurahan, jonka Nour hakee Shehaden kotoa aina koulumatkallaan.
Shatilassa on valtavasti pieniä liikkeitä ja myyntikojuja, joista suuren osan omistavat Syyrian pakolaiset. Omalla rahalla Nour ostaa leipää ja zaatar-levitettä.
Shatilan kadut eivät ole turvallisia kulkea – esimerkiksi katujen yllä repsottavat sähköjohdot voivat olla hengenvaarallisia.
Nourin kotiovi löytyy pimeältä kujalta. Jamile Shehade kertoo, että kotioloja on voitu parantaa perheen lasten suomalaisten kummien tuella; sisälle on saatu muun muassa valaistusta, mikä tietysti tukee myös tyttären koulunkäyntiä.
myöhemmin
Iltapäivällä Nour suuntaa tukiopetukseen Beit Atfal Assumoudin sosiaalikeskukseen.
näkymät
Shatilan ahdas pakolaisleiri ylhäältä päin katsottuna. Nourin koulureitti risteilee tästä vinkkelistä katsottuna pääkadusta vasemmalla.
Kuvannut ja kirjoittanut Hanna Hirvonen.
