Palestiinalainen Amina Akile avaa oven kotiinsa entisessä sairaalassa, Sabran alueella, Beirutissa. Kotiäiti kertoo keskittyvänsä arjessaan siihen, että hänen lapsensa saisivat elää onnellisesti ja opiskella unelma-ammatit.
Kategoria-arkisto:Kummitoiminta
Oppia ja elämyksiä lastentarhoissa
Luonnossa leikkiminen ja esimerkiksi ruokaostoksilla käynti eivät ole lapsille itsestäänselvyyksiä Libanonin palestiinalaisleireissä. Palestiinalaisjärjestö Beit Atfal Assumoud haluaa tuoda nämä asiat lasten elämään ja järjestää päiväkoti-ikäisille monenlaisia retkiä osana perustamiensa lastentarhojen arkea. Raportti järjestön lastentarhoista on toivoa-antavaa luettavaa: äidit ovat mukana lastentarhojen arjessa ja opettajat saavat säännöllisesti lisäkoulutusta.
Nourin koulumatka pakolaisleirissä
Vierailin helmikuussa Shatilan pakolaisleirissä, joka sijaitsee Libanonin pääkaupungissa, Beirutissa. Shatilassa toimii palestiinalaisjärjestö Beit Atfal Assumoud, jonka tiloissa tapasin 9-vuotiaan Nour AbdelHadin. Tyttö oli hakemassa ruokaöljyä viemisiksi äidilleen. Järjestön sosiaalityöntekijä Jamile Shehade kertoi Nourin käyvän päivittäin. Hän jatkoi, että myös tytön koulunkäynnistä oli tullut säännöllistä: Nour herää aamulla isänsä kanssa, syö aamupalan, hakee Shehadelta pienen taskurahan – …
AKYS:n pöydässä vilkasta Maailma Kylässä -tapahtumassa
Maailma kylässä -festivaalilla AKYSin pöydässä käytiin monia keskusteluja Lähi-idän tilanteesta.
Kaikkein haavoittuneimpien puolesta
”Kiitos, ettet ole unohtanut meitä”, Beit Atfal Assumoudin (BAS) johtaja Kassem Aina sanoi, kun hyvästelin hänet järjestön toimistolla. Oli viimeinen päiväni Beirutissa, jossa olin saanut tutustua tähän tarmokkaaseen palestiinalaisjärjestöön. Jätin hyvästit myös BAS:in Shatilan toimintakeskuksessa, jossa Jamile Shehade otti minut jälleen mielellään vastaan, tarjosi arabialaista kahvia ja alkoi juttusille.
Kynttilöitä sytyttämässä
Tarina kertoo pienestä tytöstä, vasta 6-vuotiaasta, joka tuli sisälle Beit Atfal Assumoudin (BAS) Shatilan toimintakeskukseen noin kaksi vuotta sitten. Tyttö oli tullessaan kovin rähjäinen ja heikossa kunnossa. Hänen asiansa oli kuitenkin selkeä: hän vaati päästä toimintakeskuksen päiväkotiin. Nykyisin samainen tyttö on kouluikäinen, joten hän käy UNRWA:n koulussa – ja tukiopetuksessa BAS:in toimintakeskuksessa. Hänellä ja hänen …
Kävellen ja kuunnellen Shatilassa
Kassem Aina kokee, että hänellä on kolme äitiä: hänen äitinsä Merim, siskonsa Rima (joka huomasi Kassemin puuttuvan matkasta perheen paetessa Palestiinasta vuonna 1948 – tapauksesta hiukan lisää tuonnempana) sekä eräs sosiaalityöntohtori, Miriam, joka aikoinaan rahoitti Kassemin opinnot.
Erään lauantain tunnelmia Shatilassa
Libanonissa viralliset vapaapäivät ovat perjantai ja sunnuntai. Lauantaisin toimitaan arkisesti, niin myös Beit Atfal Assumoudin (BAS) sosiaalikeskuksessa Shatilassa. Saavuin paikalle hieman kymmenen jälkeen aamulla ja päätin ikuistaa keskuksen toimintaa kuviin päivän aikana.
Ensitapaamisia ja jälleennäkemisiä Shatilassa
Sain tänään ensikosketukseni Beirutin palestiinalaisyhteisöön. Pääsin jututtamaan Beit Atfal Assumoud -palestiinalaisjärjestön (BAS) työntekijöitä Shatilan pakolaisleirissä, yhdessä Sirkku Kivistön kanssa. Kivistö on varmasti yksi parhaista oppaista viemään minut palestiinalaisten pariin. Kivistö tuntee palestiinalaiset järjestötyöntekijät ja perheitä, koska hän koordinoi kummitoimintaa kahden suomalaisjärjestön (Psykologien Sosiaalinen Vastuu ja Arabikansojen ystävyysseura) sekä BAS:in välillä.
Kiitoskortit päiväkotikummilapsilta
Beit Atfal Assumoudin päiväkotien lukuvuosi päättyi kesäkuussa. AKYSin kautta 31 päiväkotikummia on tukenut vähävaraisimpien perheiden lasten osallistumista varhaiskasvatukseen lukuvuonna 2015-16. Päiväkotikummilapsia on Beit Atfal Assumoudin kahdessä päiväkodissa, Nahr el-Baredin leirin ja Ein el-Helwehin leirin keskuksissa. Päiväkodin henkilökunta on lähettänyt kiitoskirjeen. Heidän erityisiä ilonaiheitaan kuluneena kautena ovat olleet vanhempien lisääntynyt kiinnostus yhteistyöhön, tarvikehankinnat toiminnan rikastamiseksi ja …