EU-kansalaisaloite: Kauppa laittomien siirtokuntien kanssa lopetettava

Euroopan unioni ja sen jäsenmaat pitävät miehitysvallan miehittämilleen alueille rakentamia siirtokuntia kansainvälisen lain vastaisina. Kansainvälinen laki yksiselitteisesti kieltääkin kolmansia osapuolia tunnustamasta ja millään tavalla avustamasta tällaisia siirtokuntia. Tästä huolimatta EU on sallinut kaupankäynnin esimerkiksi Israelin miehittämilleen palestiinalaisalueille rakentamien siirtokuntien kanssa, mikä merkitsee käytännössä niiden tunnustamista ja miehityksen ja laittoman maanvaltaamisen tukemista.

Pari vuotta sitten joukko EU-kansalaisia esitti EU-komissiolle EU-kansalaisaloitteen siirtokuntakaupan kieltävän lain säätämiseksi. Komissio kieltäytyi rekisteröimästä aloitetta vedoten puuttuviin valtuuksiinsa. EU:n oma tuomioistuin hylkäsi ratkaisussaan komission perustelut, ja kansalaisaloite on nyt rekisteröity.

EU:n kansalaisilla on vihdoinkin mahdollisuus saada EU noudattamaan kauppapolitiikassaan kansainvälistä lakia ja kieltämään voitontavoittelu miehityksestä ja kaupankäynti laittomien siirtokuntien kanssa nyt ja tulevaisuudessa.

Tarvittavien miljoonan allekirjoituksen keräämiseen tarvitaaan kaikkien Palestiinan ja muiden laittomasta miehityksestä kärsivien alueiden tilanteesta ja kansainvälisen lain kunnioittamisesta välittävien ihmisten ja organisaatioiden panosta. ANNA ÄÄNESI osoitteessa www.rauhanpuolustajat.org/eun-kansalaisaloite-siirtokuntatuotteiden-kieltamisesta/ tai skannaamalla viereinen QR-koodi ja levitä keräystä eteenpäin! (Huom! Antamasi tiedot eivät ohjaudu kampanjan sivustolle, vaan ne menevät salattuina suoraan EU:n viralliseen ECI-tietokantaan, mistä ne tuhotaan kelpoisuuden tarkastuksen jälkeen.)

Kansalaisaloitteen takana on laaja kansalaisjärjestöjen, ruohonjuuriliikkeiden ja poliitikkojen yhteenliittymä. Tarkempaa tietoa EU-kansalaisaloitteesta saa #StopSettlements-kampanjan nettisivuilta https://stopsettlements.org/.