Vetoomus Suomen kirkolle kampanjasta Lähi-idän rauhan puolesta

26.5.2004

Vetoomus Suomen kirkolle kampanjasta Lähi-idän rauhan puolesta

Palestiinalaisalueiden miehitys on jatkunut jo vuosikymmeniä. Miehityksen aikaansaaman väkivallan seurauksena on tuhansia ihmisiä saanut surmansa ja moninkertainen määrä vammautunut. Palestiinalaisten elämä on kurjistunut humanitaariseksi katastrofiksi ja myös Israel on moraalisesti tuhoutumassa. Näköpiirissä ei ole konfliktin laantumista eikä kummankaan osapuolen antamista periksi. Israel ei luovu tavoitteestaan vallata lisää maata ja nujertaa palestiinalaiset, eikä palestiinalaisilla ole enää mitään, mistä luopua. Se, että konfliktia ei saada päättymään, estää koko Lähi-idän rauhoittumista ja kehittymistä ja ruokkii vaarallisella tavalla kulttuurien välisen vihollisuuden kasvua.

Yhdistyneet kansakunnat, Euroopan unioni, Amerikan Yhdysvallat, monet muut valtiot sekä myös palestiinalaishallinto ja PLO ovat hyväksyneet konfliktin ratkaisemiseksi palestiinalaisvaltion perustamisen, jonka raja noudattaisi miehitystä edeltänyttä rajaa eli niin sanottua Vihreää linjaa. Ratkaisu edellyttäisi miehityksen lopettamista ja miehitetyille alueille kansainvälisen lain vastaisesti perustettujen siirtokuntien purkamista. Mitään tämän suuntaistakaan ei ole kuitenkaan tapahtunut huolimatta ulkovaltojen aloitteista tehdyistä rauhansuunnitelmista ja niiden esittämistä tuomioista väkivallalle ja ihmisoikeuksen loukkaamisille.

Koska hallitukset ovat kyvyttömiä ja haluttomia ryhtymään riittävän voimakkaisiin toimiin tarvitaan ihmisten aktiivisuutta. Eri maissa onkin syntynyt kansalaisjärjestöjen ja kirkkojen kampanjoita rauhankehityksen edistämiseksi. Kirkkojen maailmanneuvosto on käynnistänyt kampanjan miehityksen lopettamiseksi (End the Illegal Occupation of Palestine http://www.wcc-coe.org/wcc/what/international/palestine/index.html).) Ruotsin kirkko on puolestaan käynnistänyt kampanjan oikeudenmukaisen rauhan ja miehityksen lopettamisen puolesta (För en rättvis fred i Mellanöstern – Häv ockupation av Palestina http://www.svenskakyrkan.se/tcrot/lutherhjalpen/hopp/om_kampanjen/index.shtml).

Arabikansojen ystävyysseuran vuosikokous vetoaa Suomen kirkkoon ja kirkollisiin järjestöihin, että ne yhtyisivät maailmanlaajuiseen kampanjaa miehityksen lopettamiseksi ja oikeudenmukaisen rauhan saamiseksi.

Facebooktwitterpinterestmail