Vetoomus siirtokuntatuotteiden alkuperän tunnistamiseksi

18.4.2005

Vetoomus siirtokuntatuotteiden alkuperän tunnistamiseksi

Suomeenkin tuodaan tuotteita, jotka on valmistettu Israelin laittomasti miehitetyille alueille rakentamissa siirtokunnissa. Siirtokuntien tuotteet eivät ole oikeutettuja Euroopan unionin ja Israelin yhteistyösopimuksen mukaisiin tullihelpotuksiin, mutta Israel on pitkään tuonut EU:n alueelle siirtokuntien tuotteita israelilaisina. EU ja Israel ovat viime vuonna sopineet hallinnollisista järjestelyistä, joilla siirtokuntatuotteet erotetaan Israelissa tehdyistä tuotteista.

Tuotteiden alkuperän määrittely tuontimaissa perustuu edelleen Israelin viranomaisten myöntämiin alkuperätodistuksiin. Yritykset voivat esittää siirtokunnissa valmistettuja tuotteitaan israelilaisina muun muassa pitämällä myyntiorganisaatioitaan Israelin puolella. Alkuperätiedot ovat vain EU-maiden tulliviranomaisten käytössä, eikä missään velvoiteta tuottajia eikä maahantuojia merkitsemään alkuperää itse tuotteisiin.

Euroopan unionin ja EU-maiden tulliviranomaisten tulee kohdella kaikkia Israelista tuotavia tuotteita niiden tosiasiallisen valmistuspaikan mukaan ja varmistaa valmistuspaikka silloin, kun on aihetta epäillä tuotteiden tulevan laittomasta siirtokunnasta. Tiedot siirtokuntien tuotteista on tehtävä julkisiksi. Tuotteiden alkuperän on käytävä ilmi myös kuluttajapakkauksista, jotta kuluttajat voivat tietää, mitä ostavat. Pyydämme Suomen hallitusta ja tulliviranomaisia vaikuttamaan maahantuontikäytännnön tiukentamiseksi koko Euroopan unionissa niin, että nämä vaatimukset toteutuvat.

Lista siirtokuntien tuotteista, kuten Ahava-kosmetiikkatuotteista, on muun muassa internet-osoitteessa http://www.gush-shalom.org/Docs/boycott_eng.rtf

Helsingissä, 18.4.2005

Arabikansojen ystävyysseura ry:n vuosikokous

Facebooktwitterpinterestmail