Vetoomus palestiinalaishallinnon tuen keskeyttämisen johdosta

4.4.2006

Kauppa- ja teollisuusministeri Paula Lehtomäki

Palestiinalaisalueiden vaalituloksen johdosta Euroopan Unioni ja samalla myös Suomen valtio ovat keskeyttäneet palestiinalaishallinnon taloudellisen tukemisen ja päättäneet jatkaa vain välttämättömäksi katsottua humanitaarista apua.

Kun myös Israel on lopettanut palestiinalaisilta kerättyjen varojen siirtämisen palestiinalaishallinnolle, tämä romahduttaa terveydenhoito-, koulu- ja muiden elintärkeiden järjestelmien toiminnan ja vaikuttaa kollektiivisen rangaistuksen tavoin koko palestiinalaisväestöön. Tällainen ansaitsematon rankaisu ei voi olla vaikuttamatta myöskään tavallisten palestiinalaisten asenteisiin, vaan se heikentää rauhankehityksen mahdollisuuksia ja huonontaa EU:n mahdollisuuksia toimia neuvotteluosapuolena.

Hamasin vaalivoitto ei ole osoitus palestiinalaisten äänestäjien halusta tuhosta Israel, vaan ennen kaikkea miehityksen jatkumisen ja tilanteen näköalattomuuden aiheuttamasta turhautumisesta. Tähän on ollut suurimpana syynä Israelin itsensä harjoittama yksipuolinen politiikka, joka ei ole pyrkinytkään rauhanomaisiin ratkaisuihin eikä ole ottanut palestiinalaisosapuolta mitenkään huomioon, vaan on tähdännyt miehitettyjen alueiden mahdollisimman suuren osan kaappaamiseen Israelille.

Vetoamme Suomen valtioon, että se jatkaisi tähän astista rakentavaa panostaan Lähi-idässä ja toimisi EU:ssa hallinnon rahoittamisen jatkamiseksi. Taloudellisen kiristämisen sijasta tehokkaampi ja inhimillisempi tapa vähentää Hamasin vetovoimaa ja palauttaa palestiinalaisten uskoa rauhanomaisen politiikan mahdollisuuksiin on voimakkaampi vaikuttaminen rauhanneuvottelujen aloittamiseksi ja Israelin yksipuolisten toimien lopettamiseksi.

Helsingissä, 4. huhtikuuta 2006

Arabikansojen ystävyysseura ry

Facebooktwitterpinterestmail