Vetoomus palestiinalaishallinnon tuen jatkamiseksi

22.2.2006

Ulkoministeri Erkki Tuomioja

Israelin hallitus on päättänyt palestiinalaisalueiden vaalituloksen johdosta keskeyttää palestiinalaisilta keräämiensä verojen siirtämisen palestiinalaishallinnolle ja kehottaa myös palestiinalaishallintoa taloudellisesti tukevia maita lopettamaan tukemisen.

Vetoamme Suomen valtioon, että se säilyttäisi tähän astisen rakentavan panoksensa Lähi-idässä ja jatkaisi palestiinalaishallinnon avustamista sekä vaikuttaisi myös muihin tukijamaihin tuen jatkamiseksi, ja että se ilmoittaisi Israelin hallitukselle tämän tekemän päätöksen olevan mahdotonta hyväksyä.

Hamasin vaalivoitto ei ole osoitus palestiinalaisten äänestäjien halusta hävittää Israel, vaan ennen kaikkea miehityksen jatkumisen ja tilanteen näköalattomuuden aiheuttamasta turhautumisesta. Tähän on ollut suurimpana syynä Israelin itsensä harjoittama yksipuolinen politiikka, joka ei ole pyrkinytkään rauhanomaisiin ratkaisuihin eikä ole ottanut palestiinalaisosapuolta mitenkään huomioon, vaan on tähdännyt miehitettyjen alueiden mahdollisimman suuren osan kaappaamiseen Israelille.

Israelin hallitus käyttää tätäkin tilaisuutta hyväkseen murentaakseen palestiinalaisten mahdollisuuksia elinkelpoiseen valtioon. Hallinnon alasajo johtaisi humanitääriseen katastrofiin ja kaaokseen, vaikuttaisi kollektiivisen rangaistuksen tavoin ja aiheuttaisi väestön radikalisoitumista entisestään ja tuhoaisi rauhankehityksen mahdollisuudet. Ainoa mahdollisuus rauhanomaiseen ratkaisuun on saada Israel aloittamaan neuvottelut miehitetyiltä alueilta vetäytymisestä. Päinvastoin kuin Israelin oikeisto väittää, palestiinalaisten oikeuksien tunnustaminen ja YK:n päätösten mukaisiin ratkaisuihin myöntyminen ei voimistaisi Hamasia, vaan palauttaisi palestiinalaisten uskoa rauhanomaisen politiikan mahdollisuuksiin.

Helsingissä, 22.2.2006

Arabikansojen ystävyysseura ry

Facebooktwitterpinterestmail