Vetoomus EU:lle Israelin taivuttamiseksi rauhaan

1.8.2006

Pääministeri Matti Vanhanen
Ulkoministeri Erkki Tuomioja
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Euroopan unionin uskottavuuden Lähi-idässä sanotaan olevan kriisissä sen toimintakyvyn ja vaikutusvallan vähäisyyden vuoksi. Tätä heijastavat hyvin komission puheenjohtajan Barroson sanat tällä hetkellä vallitsevasta Israelin ja Libanonin kriisistä, joiden mukaan kukaan ulkopuolinen ei voi lopettaa vihollisuuksia, jos osapuolet eivät itse sitä halua.

Euroopan unioni on kuitenkin lähes ainoa merkittävä toimija, jolla on riittävää intressiä saada meneillään oleva mieletön hävittäminen ja siviilien teurastus loppumaan. Sillä on nähdäksemme myös voimakkaita välineitä rauhan edellytysten luomiseen, jos se vain haluaa niitä käyttää.

Koko Lähi-idän tilanteen ja sen aina uudelleen puhkeavien kriisien taustalla on Palestiinan kysymys. Hamas ja intifadat ovat syntyneet palestiinalaisalueiden miehityksestä, Hizbollah Libanonin valtaamisesta, minkä Israel teki palestiinalaisten vastarinnan kukistamiseksi. Kuten ulkoministeri Tuomiojakin on todennut, kestävää rauhaa ei saada aikaan ilman elinkelpoista, Israelin kanssa rauhassa elävää palestiinalaisvaltiota. Miehityksen lopettamiseen ja palestiinalaisten kannalta riittävän oikeudenmukaiseen ratkaisuun tähtäävää vaihtoehtoa Israel ei kuitenkaan näytä voivan hyväksyä, vaan pitää tavoitteenaan Länsirannan mahdollisimman suuren osan juutalaistamista palestiinalaisten kustannuksella. Tällä toiminnallaan Israel on itse luonut itselleen turvallisuusongelman, jonka varjolla se kieltäytyy luopumasta miehitetyistä alueista. Näkemyksemme mukaan kriisin ratkaisun avain on Israelin politiikan muuttumisessa. Koska ainakaan nykyinen hallitus maansa pitkän aikavälin turvallisuuden ja koko alueen asukkaiden elämän hinnallakaan ei näytä olevan tähän valmis, vain riittävän voimakas ulkopuolinen painostus voi tuoda tulosta.

EU:n ja Israelin välisessä yhteistyösopimuksessa on pykälä, jonka mukaan osapuolet velvoitetaan kunnioittamaan demokratian ja ihmisoikeuksien periaatteita. Viimeksi nykyisessä Israelin ja Hizbollahin sodassa Israel on syyllistynyt sellaiseen kansainvälisen lain ja ihmisoikeusten rikkomiseen ja inhimillisten periaatteiden halveksuntaan, että on mahdotonta käsittää, miksi EU ei pane sopimuksen ihmisoikeuspykäliä täytäntöön, vähintään jäädytä sopimusta ja kieltäydy taloudellisesta ja kulttuurisesta yhteistyöstä.

Vetoamme Euroopan unioniin, että sillä olisi rehellisyyttä ja uskallusta tuoda julki ne todelliset ja perustavanlaatuiset syyt, jotka ovat Lähi-idän kriisin ratkaisemisen esteenä ja että se, kuten useat ihmisoikeusjärjestöt ovat jo pitkään vaatineet, käyttäisi taloudellisia aseita ja yhteistyösopimuksen irtisanomista Israelin painostamiseen meneillään olevan sodan lopettamiseksi ja Palestiinan kysymyksen oikeudenmukaiseksi ratkaisemiseksi.
Helsingissä, 1.8.2006

Arabikansojen ystävyysseura ry

Facebooktwitterpinterestmail