Suomi ja Israelin normalisointisopimukset

AKYS on lähettänyt 11.1.2021 seuraavan kannanoton ulkoministeriöön

---

Ulkoministeri Pekka Haavisto, Ulkoasiainhallinto

Kuunnellessamme ulkoministeri Haaviston haastattelua YLE:n Ykkösaamussa 9.1. kiinnitimme huomiota ministerin toteamukseen, “normalisointisopimukset Israelin ja joidenkin arabimaiden kanssa, ennen kaikkea Saudi-Arabia [ministeri tarkoitti varmaan Arabiemiraatteja] ja Bahrain, ovat hyvä askel”.

Tämä herätti huolemme siitä, miten Suomen ulkopolitiikassa näitä pitkälle Trumpin hallinnon aikaansaamia diplomaattisia manöövereita tulkitaan.

Vaikka keskenään vihamielisten maiden maiden välisten suhteiden liennyttäminen on lähtökohtaisesti hyvä asia, ei tässä tapauksessa mielestämme saa jättää huomiotta sitä, kyseessä on yksi vaihe Trumpin hallinnon Israel/Palestiinaa koskevassa poliittisten aloitteiden sarjassa, missä asetuttiin ajamaan yksipuolisesti Israelin agendaa sivuuttaen kokonaan palestiinalaiset ja myös kansainväliset lait ja YK:n päätökset.

Edeltäviä aloitteita ovat olleet Jerusalemin tunnustaminen Israelin pääkaupungiksi ja suurlähetystän siirtäminen sinne, palestiinalaisten Washingtonin-toimiston sulkeminen, UNWRA:n rahoituksen lopettaminen, siirtokuntien tunnustaminen laillisiksi ja “vuosisadan diili”, joka liittäisi Israeliin 30% Länsirannasta ja riistäisi kansalaisuuden neljännesmiljoonalta Israelin palestiinalaiskansalaiselta,

Vielä tarkoituksia tärkeämpiä ovat tietenkin aloitteiden seuraukset. Palestiinalaiset ovat arvostelleet sopimuksia sanoen tällaisen suhteiden normalisoinnin merkitsevän miehityksen normalisointia. Sopimukset eivät mitenkään merkitse miehityksen ja kolonisaation heikentymistä, vaan vakiinnuttavat sitä.

Arabiemiraattien sopimuksen taustalla oli tarjous mahdollisuudesta ostaa F-35-hävittäjiä, minkä odotetaan puolestaan lisäävän USA:n sotilasapua Israelille. Israel taas odottaa aseviennin kasvua Emiraatteihin, joka on sekaantunut useisiin Lähi-idän konfikteihin. Israel myös uskoo sopimusten avaavan alueella uuden asevarustelukilpailun, jonka johdossa se haluaa olla.¹

Marokko sai sopimuksesta palkinnoksi lupauksen tunnustaa Marokon oikeus Länsi-Saharaan muun kansainvälisen yhteisön ja YK:n kannan vastaisesti. Seurauksena 30-vuotinen aselepo Polisarion ja Marokon välillä on rikkoutumassa ja sota uhkaa levitä alueen ympäristöönkin.²

Vastapuolet ovat diktatorisesti hallittuja maita, joissa kansan mielipidettä ei ole kysytty. Näissä maissa onkin osoitettu mieltä palestiinalaisten hylkäämistä vastaan. Euroopassa Luxemburgin ulkoministeri Jean Asselborn on varoittanut, että alueella, edes Persian lahden maissa, ei saavuteta vakautta ilman kahden valtion ratkaisua, ja on syyttänyt Arabiemiraatteja palestiinalaisten myymisestä.³

Amnesty International on todennut sopimuksista, että mihin tahansa Israelin ja Palestiinan kysymyksen ratkaisuprosessiin tulee kuulua siirtokuntien poistaminen ja palestiinalaisten ihmisoikeuksien systemaattisen loukkaamisen lopettaminen.⁴ Mielestämme Suomenkin Israel/Palestiina-politiikassa, mukaan lukien suhtautumisessa tämän kaltaisiin diplomaattisiin liikkeisiin, tulisi selkeästi ottaa lähtökohdaksi samanlaiset vaatimukset Suomen ja EU:n pitkäaikaisen kannan mukaisesti.

Haastattelussa normalisointisopimukset nähtiin positiivisina Iranin ydinohjelman muodostamaa uhkaa vasten. Mielenkiintoista on sekin, että Israelin jo olemassa olevaa ydinasetta ei koskaan kyseenalaisteta eikä arvioida sen merkitystä Iranin ydinohjelmalle. Voidaan myös kysyä, onko Israelin ja Persianlahden maiden blokin vahvistuminen yksinomaan hyvä asia.

Mielestämme on valitettavaa, että suomalainen tv-yleisö tuli arvostamamme rauhanvälitystehtävissä ansioituneen ministerin sanoman perusteella tällä kertaa saaneeksi ongelmallisesta kysymyksestä yksipuolisen ja ongelmattoman käsityksen.

Arabikansojen ystävyysseura ry
Ilona Junka, puheenjohtaja