S-ryhmän lopetettava siirtokuntatuotteiden myynti

AKYS on toimittanut toukokuussa 2012 seuraavan kannanoton S-ryhmälle

S-ryhmä myy liikkeissään tuotteita, joiden alkuperä on siirtokunnissa Israelin miehittämillä alueilla. Joidenkin tuotteiden tiedetään todistettavasti olevan siirtokunnissa tuotettuja, vaikka Israelin viranomaisten niille antamien alkuperätodistusten mukaan ne ovat peräisin Israelista. Lisäksi on sellaisia tuoteryhmiä, erityisesti maataloustuotteita, joissa voi olla sekaisin sekä Israelin puolella että siirtokunnissa tuotettuja tuotteita.

Siirtokunnat ovat kansainvälisen lain mukaan laittomia ja niitä pidetään yleisesti Lähi-idän rauhan keskeisinä esteinä. Niiden olemassolo ja Israelin niiden avulla aikaansaama miehitettyjen alueiden pilkkominen sekä veden ja muiden luonnonvarojen ohjaaminen yksipuolisesti niiden käyttöön haittaavat vakavasti palestiinalaisten elämää ja elinkeinoja ja loukkaavat heidän oikeuksiaan. Siirtokuntalaisten ja siirtokuntia suojaavien miehitysjoukkojen väkivalta on aiheuttanut tuhansien palestiinalaisten kuoleman. Miehitystä vastustavia tai  siitä epäiltyjä palestiinalaisia pidätetään mielivaltaisesti ja pidetään vangittuina määräämättömiä aikoja ilman syytteitä ja oikeudenkäyntejä. Tästä syystä lukuisat kansalais-, avustus- ja kansainväliset järjestöt ja instituutiot ovat organisoineet siirtokuntatuotteiden boikottiliikkeitä Israelin painostamiseksi noudattamaan kansainvälisen lain ja kansainvälisen yhteisön velvoitteita.

Boikotti on vaikuttanut siirtokunnissa toimiviin yrityksiin. Muun muassa israelilainen vientiyritys Agrexco on julistettu konkurssiin, Ahava on joutunut lopettamaan päämyymälänsä Lontoossa ja monikansallinen Veolia on menettänyt sopimuksia siirtokuntakytköstensä takia. Useat yritykset ovat oma-aloitteisesti lopettaneet yhteistyönsä taloudellista toimintaa siirtokunnissa harjoittavien israelilaisyritysten kanssa. Esimerkkejä ovat norjalainen eläkerahasto GPFG, norjalainen VITA-kauppaketju, japanilainen DaitoCrea, ruotsalainen Coop, amerikkalainen Olympia Food Co-op monien muiden ohella. Äsken uutisissa oli englantilaisen Co-Op-ketjun päätös asettaa boikottiin kaikki sellaiset yritykset, joilla on toimintaa siirtokunnissa.

Suomessakin on S-ryhmälle esitetty useita kertoja siirtokuntatuotteiden poistamista tuotevalikoimistaan. S-ryhmä on kuitenkin kieltäytynyt vetoamalla yleiseen periaatteeseen olla suosimatta boikotteja sillä perusteella, että ne vaikuttavat useimmiten apua tarvitsevaan kansanosaan. Israelin siirtokuntien osalta tämä perustelu ei kuitenkaan päde. Siirtokunnat ovat täysin eristettyjä palestiinalaisalueista ja palestiinalaiset voivat saada niissä korkeintaan rakennustyötä. Siirtokuntien ja niiden suoja-alueiden ja vain siirtokuntalaisille varattujen kulkuväylien tieltä on tuhottu tuhansia palestiinalaisten rakennuksia ja viljelmiä. Siirtokuntien boikotoimista ovat ensimmäisinä vaatineet palestiinalaiset itse. Vuonna 2005 perustettiin BDS (Boycott, Divestment, Sanction) -kampanja 170 palestiinalaisen ammattiliiton ja muun järjestön tuella. Myös palestiinalaishallinto tukee siirtokuntatuotteiden boikotointia. Vuonna 2010 se julkaisi 88-sivuisen kaikille palestiinalaisille jaettavan boikotointiohjeen.

Vain palestiinalaiset itse voivat päättää, kumpi on heille suuriarvoisempaa, jotkut siirtokunnissa olevat työpaikat vai vapautuminen miehityksestä ja heidän oman yhteiskuntansa ja taloutensa vapauttaminen Israelin rakentamasta täydellisestä alistussuhteesta. Jatkamalla siirtokuntatuotteiden myymistä S-ryhmä toimii suoraan palestiinalaisten etuja vastaan, tukee Israelin laitonta miehityspolitiikkaa ja osallistuu Lähi-idän rauhan edellytysten mitätöimiseen. Vetoamme S-ryhmään, että se liittyisi vastuullisten yritysten joukkoon ja sulkisi valikoimistaan siirtokuntatuotteet. Tietoja niistä saa muun muassa Finnwatchin raportista ”Forbidden Fruits”.

Facebooktwitterpinterestmail