Beit Atfal Assumoud (BAS) –järjestön Nahr el-Baredin pakolaisleirin lapset pääsivät elokuun ensimmäisenä päivänä patikkaretkelle Libanonin kauniiseen vuoristoon Ehdenissä. Heistä osa oli AKYSin tukeman perheneuvolan lapsia, osa kummituen piirissä olevia. Heitä ohjasi ammattitaitoinen eräopas. Patikkaretken mahdollisti merkkipäivälahjoitus, jonka eräs AKYSin hanketyössä mukana oleva henkilö ohjasi tähän tarkoitukseen.

Mukana olleet aikuiset kertoivat, että lapset iloitsivat uudenlaisesta kokemuksesta ja erityisesti siitä, että se tarjosi heille mahdollisuuden rentoutumiseen stressittömässä ympäristössä.

Nina Lyytinen ja Kirsti Palonen järjestivät useana vuonna lapsille mahdollisuuden osallistua Beirutin maratonille. Patikointi luonnossa on uusi aluevaltaus. Pakolaisleireistä ei ole helppoa päästä luontoretkille, joten lapset ovat aluksi tottumattomia maastossa selviytymiseen. Nahr el-Baredin keskuksen sosiaalityöntekijät ovat oppineet valmistelemaan lapset hyvin ponnistukseen; ei enää varvassandaaleita eikä juhla-asusteita, vaan asiallinen vaatetus. Lahjoitusretkeen oli kustannettu myös pienet eväät. Lapset olivat kyselleet eräoppaalta innokkaasti luontoon liittyvistä asioista.

Beit Atfal Assumoud -järjestön kuvia retkestä. Klikkaamalla kuva suurenee.

0 (13)

0 (12) 0 (10) 0 (9) 0 (8) 0 (7) 0 (6) 0 (5) 0 (4) 0 (3) 0 (2) 0 (1)

Facebooktwitterpinterestmail