”Kukaan ei ole turvassa ennen kuin jokainen on rokotettu”, sairaanhoitaja Teuvo Mikkonen

COVID 19 -tilanne Palestiinalaisalueilla Tilanne palestiinalaisalueilla vertautuu eroihin hyvinvoinnissa vauraiden ja kehittyvien maiden välillä. Israelin hallituksella on vaihtoehtona joko tiukentaa apartheidia eli erilläänpitämistä suhteessa palestiinalaisiin tai pyrkiä kattavaan, alueelliseen rokotesuojaan. Vastuun ja todellisen yhteistyön välttely on tämän tavoitteen vastaista koronaviruksen muunnoksineen levitessä kaikkialle ja kaikkiin kansanryhmiin. Oslon sopimus määrittelee Palestiinalaishallinnon vastaavan Länsirannan ja Gazan terveydenhuollosta mutta epidemioiden …

Yhteenveto kummilapsiraporteista 2020

Kummitoiminta vähentää arjen epävarmuutta ja on siksi tärkeää ja arvokasta. Pienimuotoisellakin avulla on merkitystä, koska isompia ratkaisuja palestiinalaisten ongelmiin ei tällä hetkellä ole näköpiirissä. Arabikansojen ystävyysseuran kautta 57 palestiinalaisella lapsella on vuoden 2021 alussa suomalaiset kummit. http://akys.kapsi.fi/wordpress/wp-content/uploads/2021/01/Yhteenveto-Libanonissa-asuvien-palestiinalaislasten-hyvaksi-tehtavasta-kummitoiminnasta-vuonna-2020.docx

Perheneuvolatyötä tukeva kehitysyhteistyöhanke päättyy

AKYS aloittaa vuoden 2021 uudessa tilanteessa, kun ulkoministeriön tukea perheneuvoloille ei enää saada. UM toteaa päätöksessään 30.6.2020: ”Hakija (AKYS) ja hakemus täyttävät hakuilmoituksessa mainitut vähimmäisvaatimukset tuen myöntämiselle. Hakemus on jatkoa 2013 alkaneelle hankkeelle, perusteellinen, hyödynsaajille relevantti. Hakija tuntee hyvin kohdemaan kehitysstrategioiden tavoitteet. Arabikansojen ystävyysseura ry (AKYS) ja Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry (PSV) ovat yhdessä paikallisen kumppanijärjestönsä …

Auta palestiinalaisia lapsiperheitä Beirutissa

Kuva: Beit Atfal Assumoudin solidaarisuuskuva räjähdyskatastrofin jälkeen. Palestiinalaisen Beit Atfal Assumoud (BAS) -järjestön sosiaalityöntekijät auttavat Beirutin kolmen pakolaisleirin lapsia ja heidän perheitään, joiden tilanne on viimeisen vuoden mittaan kiristymistään kiristynyt Libanonin talouskriisin, pandemian ja räjähdyskatastrofin seurauksena. Kiitos Beirut-keräykseen lahjoittaneille! Syyskuun lopussa lähetettiin kertynyt avustus 1220 €. www.akys.fi ja facebook https://www.facebook.com/akystiedotus, Keskusteluryhmä Arabikansojen ystävyysseura  https://www.facebook.com/groups/386186418097/  

AKYSin kummitoiminta osallistuu valtakunnallisen kummipäivän viettoon touko/kesäkuun vaihteessa

Vuonna 2018 vietettiin 2.6. ensimmäistä kertaa valtakunnallista Kummipäivää!  Parhaimmillaan kummisuhde voi nousta yhdeksi elämän tärkeimmistä ihmissuhteista, jota kannattaa vaalia ja hoitaa. Myös Arabikansojen ystävyysseura (AKYS) tukee ja edistää omalla toiminnallaan kummisuhteita. Vuoden 2021 alussa kummeja on 55 lapsella, 28 päiväkotilapsella ja 21 vanhuksella. AKYS:in kautta voi tukea yhteistyöjärjestö Beit Atfal Assumoudin sosiaalityötä köyhimmissä perheissä ryhtymällä perhelasten, päiväkotilasten …

AKYS vetoaa: Syyrialaisten lasten ja nuorten koulut auki kevätjuhliin asti Libanonin Bekaassa

Koulu on lapsille elintärkeä osa arkea, koska olosuhteet ovat alkeelliset ja niukat. Anna lisää koulupäiviä. Osallistu tukikeräykseen maalskuun 2019 aikana. Kuusi mesenaattia on jo kartuttanut koulutukea. Klikkaa tästä mesenaattiin . Löydät kampanjan myös osoitteesta mesenaatti.me > lisää kampanjoita > Syyrialaisten lasten ja nuorten koulut auki kevätjuhliin asti Libanonin Bekaassa.https://mesenaatti.me/campaign/?id=1169#single/view Kampanjakuvaus antaa perustiedot MAPS-järjestön koulutoimesta avustuspäätöksen pohjaksi.