Viimeisten vuosikymmenien toiveet Lähi-idän rauhoittumisesta ja yhteiskunnallisten tilanteiden vakiintumisesta on jo liian monta kertaa jouduttu hautaamaan. Sodat Irakissa, Libyassa, Syyriassa, Jemenissä, Somaliassa… jatkuva uhka Irania kohtaan sekä kuohunta lähialueilla: Afganistanissa, kurdialueilla, Siinain alueella Egyptissä, meillä ”arabikevääksi” tai ”vihreäksi vallankumoukseksi” nimetty, tosiasiassa hyvin monissa arabimaissa kussakin erilaisesta taustasta noussut ja pikemminkin takatalveen kuin kevääseen vienyt yhteiskunnallinen kuohunta ja kasvanut levottomuus on kokonaisuudessaan estänyt alueen yhteiskunnallisen kehityksen parempaan suuntaan vuosikymmeniksi.
Aivan oma erityiskysymyksensä on tietysti Palestiinan tilanne. Jo ns. Oslon rauhanneuvotteluiden ajoista 1990-luvulta alkanut pettymysten kierre on vuosi vuodelta pahentanut tilannetta Israelin ja palestiinalaisten konfliktissa. Israel on katsonut oikeudekseen puuttua sotilaallisesti sekä Gazan että Länsirannan tilanteisiin toistuvilla pommituksilla sekä joko todellisten tai oletettujen vastarintataistelijoiden tuhoamisella. Palestiinalaisten keskuudessa viime vuosikymmenien jatkuva tilanteen kiristyminen on ymmärrettävästi aiheuttanut sekä masennusta, että äärimmäisiin tekoihin ajautumista.
Syyrian toistakymmentä vuotta jatkunut sota ei ota loppuakseen. Tämän aiemmin hyvin toimineen valtion, Lähi-idän oloissa jopa hyvinvointivaltioksi luonnehditun, taival entiseen tulee tämän yhä jatkuvan sodan jälkeen kestämään vuosikymmeniä. Vähintään yksi sukupolvi syyrialaisia on menettänyt tulevaisuutensa näkymät. Vaikka sota onkin nyt puristettu melko pieneen luoteisosaan Syyriaa, Idlibin maakuntaan Turkin rajalla, vaatii senkin tukahduttaminen varmasti monella tavalla sotaväsymyksestä raskaiden vuosien jälkeen kärsivältä maalta lähes epäinhimillisiä ponnistuksia. Kaiken tämän jälkeen huutava resurssipula vaikeuttaa kansakunnan jälleenrakentamista. Oma ongelmansa on tietysti syyrialaisten yhtenäisyyden palauttaminen, jonka pitkä sodan kausi on repinyt pahasti rikki.
Syyria on aina ollut, ja on nytkin monikansallinen, moniuskontoinen, monikulttuurinen ja jopa monikielinen ja hyvin keskeinen alue historiallista Lähi-itää. Kansakunnan yhtenäisyyden liima oli kauan Ranskan siirtomaavaltaa vastaan nousseen vastarinnan mahdollistama vuonna 1946, ja varsin dramaattisten vaiheiden jälkeen tapahtunut maan itsenäistyminen, arabinationalismin lippujen alla. Tämä ideologia yhdisti rikkinäisen kansakunnan yhteisten tavoitteiden ajamiseen.
Sama arabinationalismin ideologia pakotti erityisesti ns. kylmän sodan kaudelle ominaisen sosialististen ja kapitalististen maiden vastakkainasettelun ilmapiirissä hakemaan tukea idän suunnalta. Sekä länsiliittoutuneille arabimonarkioille, että koko ns. läntiselle kapitalistiselle maailmalle tilanne oli pelottava. Syyrian suuntausta silloisen sosialistisen leirin suuntaan yritettiin jatkuvasti heikentää tukemalla erilaisia useimmiten islamin äärilaitojen uskonnollisia liikkeitä. Syyrian kohdalla Egyptissä 1800- ja 1900 lukujen vaihteen jälkeen syntynyt Islamilainen veljeskunta oli sekä useiden arabimaiden että läntisten maiden tukema ja Syyrian hallinnon vastaisissa kapinallisissa liikkeissä käyttämä keskeinen ase.
Läntisten kapitalistimaiden sekä islamin uskolle perustuvien Persianlahden maiden sekä Turkin islamistien jatkuva epäluulo Syyriaa kohtaan on kuvaavaa koko Syyrian itsenäisyyden ajalle. Kun ns. arabikevään nimissä avautui mahdollisuus Syyrian hallinnon syrjäyttämiseen, alkoi massiivinen eri oppositioliikkeiden tukeminen ja, mikä pahinta, aseistaminen mitä nykyaikaisemmilla aseilla. Tältä pohjalta nousi myös terroristijärjestö ISIS, joka sodan aikana oli useita vuosia repimässä sekä Syyriaa että Irakia ja järjesti mm. näyttäviä spektaakeleita ajelemalla panssarivaunuilla valtaamiensa syyrialaisten kaupunkien keskustoissa.
Oma ja edelleenkin jatkuva roolinsa Syyrian resurssien varastamisessa on USA:n imperialismilla. Hallintojen ja presidenttien vaihtumisesta huolimatta USA miehittää edelleenkin suurta aluetta Syyrian ja Irakin rajalla sekä pitää miehitettynä tärkeitä Syyrian öljyalueita. USA:n rooli Syyrian hallinnon vastaisissa hankkeissa on jatkunut aktiivisena koko pitkän sodan ajan.
Syyrian akuutissa tilanteessa korostuu Idlibin maakunta. Niin Syyriassa kuin lähes kaikkialla maailmassa on koronapandemia aiheuttanut useiden toimintojen hidastumista. Tämä koskee jopa Syyrian armeijan sotilaallisia operaatioita. Idlibin kapinalliskeskus on saanut olla pitkähkön aikaa suhteellisen vähäisen sotilaallisen huomion kohteena. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kapinallisryhmien heikennyttyä Syyrian arabiarmeijan operaatiot Idlibin hallitsemiseksi olisivat aktivoitumassa. Kantona kaskessa on kuitenkin Turkki, joka ryhmittää uudelleen tukemiaan kapinallisryhmiä ja, mikä pahinta, toimittaa niille uutta tehokasta aseistusta.
Turkin rooli Idlibissä on ollut vähintäänkin kaksijakoinen. Toisaalta se tukee ja taustalla järjestelee uudestaan tukemiaan Idlibin kapinallisjoukkoja, joita siellä on useita, ja toisaalta vakuuttelee olevansa Venäjän kanssa tukemassa Bashar al-Assadin johtaman Syyrian rahoittamista. Yksi tulevan Syyrian kipupisteistä ja samalla Turkin nykyhallinnon sokea piste on tietysti kurdit ja Syyrian kurdialueet. Turkki ei suurin surminkaan haluaisi myöntää kurdialueille edes autonomista statusta, johon taas Syyrian johto kaiken kokemansa jälkeen voisi olla valmis. Vaikka akuutti sotatilanne Syyriassa saataisiinkin loppumaan, eivät tämän tärkeän Lähi-idän maan ongelmat tule loppumaan. Koettu tuhoamissota tulee vaikuttamaan Syyrian tuleviin sukupolviin vuosikymmenten ajan.
Koko Lähi-idän alueen tulevaisuuden kannalta viime vuosikymmenien sodat ja konfliktit ovat pysäyttäneet normaalin yhteiskunnallisen kehityksen ja heittäneet historian pyörää taaksepäin. Menemättä tarkemmin eri maiden tilanteisiin voisi mainita mm. maat: Jemen, Egypti, Algeria, Libya ja hieman maantiedettä arabimaista laajentaen: Afganistan, Somalia, Afrikan sarvi, Saharan eteläpuolen alue. Melkoinen osa maapalloamme on USA:n vaikuttajan Zbigniew Brzezinskin mukaan muovattu ”konfliktien puolikuuksi” eikä suinkaan ilman USA:n ”globaalia ulottuvuutta” koko tässä kielteisessä ja vaarallisessa muutoksessa.
Pertti Multanen
Lähi-itään erikoistunut kv-suhteiden historian dosentti
Vieraileva tutkija Helsingin yliopistossa.