Vaadi Suomea tunnustamaan Palestiinan valtio

AKYSin joulukuussa 2017 liikkeelle pantu kansalaisadressi on toimitettu 31.1.2018 hallitukselle, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle, presidentille ja ulkoministeriöön: Valtioneuvostolle ja eduskunnalle Yksipuolisella julistuksellaan Jerusalemin asemasta, josta muun kansainvälisen yhteisön kannan mukaan pitäisi päättää vasta osana Israelin ja Palestiinan rauhanratkaisua, Yhdysvaltain presidentti Trump antoi tukensa toiminnalle, joka kansainvälisen yhteisön mukaan on lainvastaista. Se rohkaisee Israelia jatkamaan ”rauhanprosessin” kulissien takana …

Asevienti Lähi-itään lopetettava

16.1.2018 Valtioneuvosto, Ulkoministeriö, Puolustusministeriö Viime vuosina Suomen asevienti Lähi-itään on lisääntynyt voimakkaasti ennätyslukemiin. Uutisten mukaan tämä on pitkäaikaisten vientiponnistelujen tulosta. Aseiden kysyntää lisää nykyinen Lähi-idän maiden välisen ja niiden sisäisen väkivallan kierre, mutta aseiden tulva myös ruokkii sitä. Suomen viennin arvosta suurin osa on kertynyt panssariajoneuvojen viennistä Arabiemiraatteihin, joka on osallisena Jemenin sodassa ja joka …